Pääministeri Juha Sipilä myönsi, että sote oli liian iso paketti

Pääministeri Juha Sipilä myöntää, että sote-uudistuksesta yritettiin kerralla liian isoa. Sote on sosiaalipalveluiden ja terveyspalveluiden uudistus.

Hallitus erosi perjantaina, koska sote-uudistus kaatui. Hallitus on nyt toimitusministeristö. Siinä on samat ministerit kuin ennenkin, mutta se ei voi tehdä poliittisia päätöksiä.

Sipilä oli aamulla haastattelussa Yle TV1:n Ykkösaamussa. Sipilä sanoi, että hän ei ehkä asetu enää ehdolle keskustan johtoon. Ehdokkuus riippuu vaalituloksesta.

Keskustan kannatus oli Ylen mittauksessa vain 14,1 prosenttia.

Maahanmuutto jakaa suomalaisia

Suhtautuminen maahanmuuttoon jakaa ihmisiä Suomessa. Kunnallisalan kehittämissäätiö kysyi mielipiteitä maahanmuutosta.

47 prosenttia vastaajista suhtautui maahanmuuttoon myönteisesti. 41 prosenttia suhtautui kielteisesti. Enemmistö halusi vähentää maahanmuuttoa Lähi-idästä ja Afrikasta.

Maahanmuuttoon suhtaudutaan myönteisimmin pääkaupunkiseudulla. Myös vihreiden, vasemmistoliiton ja keskustan kannattajat suhtautuvat myönteisemmin kuin muut.

Kielteisimmin suhtautuvat perussuomalaiset. 96 prosenttia perussuomalaisista vastusti maahanmuuttoa.

Pohjois-Korean ohjuksista on ehkä uusia havaintoja

Pohjois-Korea valmistelee ehkä ohjuksen tai satelliitin laukaisemista.

Valmistelu näkyy satelliittikuvista. Esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC ja uutiskanava CNN kertovat satelliittikuvista. Aktiivisuutta on havaittu Sanumdongissa, jossa on suurin osa Pohjois-Korean ballistisista ohjuksista.

Aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että Pohjois-Korea on aloittanut korjaustyöt ohjusten laukaisualustalla.

Barbie on 60-vuotias

Barbie-nukke on viettänyt lauantaina 60-vuotispäivää.

Barbie-nukkeja myydään joka vuosi noin 58 miljoonaa kappaletta. Nukkeja myydään 150 maassa. Barbie-nukkeja on myyty yhteensä yli miljardi kappaletta.

Nukke tuli markkinoille New Yorkin lelumessuilla vuonna 1959.

Ennen Barbie-nukkea tarjolla oli vain vauvanukkeja. Barbien keksijä Ruth Handler halusi tehdä toisenlaisen nuken. Hän keksi nuken, joka antaa pikkutytöille muitakin rooleja kuin vauvanuken äidin osan.