Perussuomalaisten naisten pitkäaikainen puheenjohtaja, lappeenrantalainen Marja-Leena Leppänen jättää puolueen.

Leppäsen mukaan perussuomalaisten johto on kohdellut naisjärjestöä ala-arvoisesti viime aikoina.

Leppänen viittaa puolueen johdon ennen joulua antamaan ilmoitukseen, jonka mukaan puolue harkitsi jäädyttävänsä naisjärjestön puoluetuen maksamisen ja käyttävänsä rahat vaalimainontaan.

– Huolimatta siitä, että puolueen ikävä hanke ei onnistunut, paha maku jäi suuhun, Leppänen sanoo tiedotteessa.

Marja-Leena Leppänen johti perussuomalaisten valtakunnallista naisjärjestöä lähes 20 vuotta. Ennen eroaan hän toimi järjestön ensimmäisenä varapuheenjohtajana.

Samalla Leppänen ilmoitti liittyvänsä Siniseen tulevaisuuteen ja asettuvansa eduskuntavaaleihin ehdolle Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.