Ministeri Berner
Anne Berner voi jatkaa ministerin tehtävässä. Asiasta päätti Bernerin puolue, joka on keskusta. Berner on liikenne- ja viestintäministeri.
Bernerin työstä syntyi keskustelu, kun tuli tieto, että hän voi saada tärkeän tehtävän myös pankista. Berner valitaan maaliskuussa ruotsalaisen SEB-pankin hallitukseen. Monet kysyivät, voiko ministeri olla myös pankin palveluksessa.
SEB-pankki kertoi kuitenkin torstaina, että Berner aloittaa uudessa tehtävässä vasta kesäkuun alussa. Suomessa järjestetään vaalit huhtikuussa, ja vaalien jälkeen hallitus vaihtuu. Siksi Berner ei ole yhtä aikaa ministerin tehtävässä ja pankin palveluksessa.
Alkoholin kulutus
Alkoholin kulutus on kasvanut. Suomalaiset joivat vuonna 2018 enemmän alkoholia kuin vuonna 2017. Kulutus kasvoi 1 prosentin.
Luvussa näkyy uusi alkoholilaki. Laki antoi ruokakaupoille luvan myydä vahvempia alkoholijuomia kuin ennen. Nykyään ruokakaupat saavat myydä juomia, joissa on alkoholia enintään 5,5 prosenttia.
Lain takia vahvan oluen ja vahvan lonkeron myynti kasvoi. Vahvoja lonkerojuomia myytiin viime vuonna 5 kertaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Nuuskan tuonti
Suomalaiset ostivat viime vuonna paljon myös nuuskaa. Nuuska on tupakkatuote. Nuuskaa ei polteta, se pannaan suuhun, huulen alle.
Suomalaiset ostavat nuuskaa, kun he käyvät Ruotsissa. Ruotsi on ainoa EU-maa, jossa saa myydä nuuskaa.
Suomalaiset matkailijat toivat viime vuonna Suomeen yli 17 miljoonaa nuuskarasiaa. Se on enemmän kuin edellisenä vuonna.
Hiihdon MM-kilpailut
Hiihdon MM-kilpailut ovat alkaneet. Kilpailupaikka on Seefeld Itävallassa.
Suomalaiset hiihtäjät eivät menestyneet kovin hyvin kilpailujen ensimmäisenä päivänä.
Uusi mahdollisuuksia kuitenkin tulee, koska MM-kilpailut jatkuvat ensi viikon loppuun asti.
Auringonpaistetta ja sadetta
Sää vaihtelee. Perjantaina on pakkasta koko maassa. Perjantai on myös aurinkoinen päivä.
Lauantaina sää lauhtuu eli pakkanen vähenee. Suomen yli liikkuu sateita, ja ajokeli on lauantaina huono.
Viikonloppuna liikenne on vilkasta, koska hiihtoloma loppuu Etelä-Suomessa ja alkaa Keski-Suomessa.