Karstulassa pitkään valmisteltu kouluhanke etenee kunnanhallituksen käsittelyyn.

Tekninen lautakunta on hyväksynyt uuden yhtenäiskoulun tiivistetyt luonnossuunnitelmat, joiden mukaan koulu rakennetaan aiemmin suunniteltua pienemmäksi. Hinta-arvio ylittää kuitenkin kunnanhallituksen aiemmin asettaman 10 miljoonan euron rajan.

Esityksestä äänestettiin, sillä sitoutumaton Teemu Marttinen esitti asian palauttamista valtuuston käsittelyyn perussuomalaisten Leevi Marilan kannattamana, suurin osa lautakunnasta oli kuitenkin valmis viemään asian käsittelyn hallitukseen.

Marttinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen, jossa hän arvosteli muun muassa sitä, ettei tilojen toiminnallisuudesta ole tietoa luonnoksessa. Marttinen arvosteli myös hinta-arvion kohoamista 10 miljoonasta eurosta lähes 12,5:een miljoonaan euroon.

Korjattu 24.1.2019 klo 8.27: Teemu Marttinen ei ole kokoomuslainen. Hän erosi puolueesta ja perusti uuden valtuustoryhmän Tulevaisuus 2040. Hän istuu nyt sitoutumattomana valtuutettuna ryhmänsä ainoana jäsenenä.