Poliisin saapumista paikalle voi Pohjois-Savossa joutua odottamaan pitkään. Itä-Suomen poliisin ylikomisarion Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan poliisin toimintavalmius vaihtelee muutamista minuuteista tuntiin.
Nopeimmin poliisi pystyy vastaamaan Kuopion keskustan hälytystehtäviin, kun taas esimerkiksi Keiteleelle poliisi ehtii paikalle keskimäärin tunnissa.
– Kyllähän odottavan aika on pitkä, jos tunnin joutuu poliisia odottamaan. Me emme vaan voi maantieteelle mitään, Pohjolainen huomauttaa.
Keskusta haluaisi jatkossa lähipoliiseja etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutuille alueille. Keskustan lisäksi myös monissa muissa puolueissa on halua nostaa poliisien määrää lähivuosina.
Pohjolainen kannattaa luonnollisesti poliisien määrän lisäämistä. Hänen mukaansa se antaisi paljon vaihtoehtoja sille, miten poliisin tehtävät jatkossa järjestettäisiin haja-asutusalueilla.
– Sitä en pysty sanomaan, mennäänkö suoraan vanhaan kyläpoliisimalliin.