Sähköntoimittajat voivat vaatia tuhansien eurojen vakuuksia, vaikkei se ole sallittua
Pelkkä maksuhäiriömerkintä ei oikeuta sähköyhtiöitä vaatimaan vakuuksia asiakkaalta, mutta silti niin tehdään. Sähköyhtiö vaati Ylen haastattelemalta naiselta 1 500 euron vakuutta. Lasku peruttiin, kun nainen kaivoi lakikirjan esiin.
Sähköä myyvistä yhtiöistä alle 20 prosenttia vastasi Ylen kyselyyn. Vastanneista yhtiöistä noin kolmannes vaati vakuuksia joko pelkän maksuhäiriömerkinnän tai uuden asiakkuuden perusteella.
SDP päättää Rinteen pidennetyn sairausloman sijaistuksesta
SDP:n puheenjohtajisto kokoontuu aamulla päättämään, miten puheenjohtaja Antti Rinteen sijaistus hoidetaan hänen sairauslomansa ajan. Eilen selvisi, että Rinne joutuu olemaan sairauslomalla helmikuun loppuun.
Rinne kertoi Facebookissa, että keuhkokuumeen lisäksi hänelle on tehty pallolaajennus sepelvaltimotukokseen. Lisäksi Rinne sai Espanjassa keuhkokuumeen hoidon yhteydessä sairaalabakteeritartunnan.
Tähän saakka puolueen varapuheenjohtajat ja eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ovat hoitaneet Rinteen tehtäviä.
Pohjois-Korealla salainen ballististen ohjusten tukikohta
Pohjois-Korealla on jopa 20 salaista ohjustukikohtaa, kertoo yhdysvaltalaisen Center for Strategic and International Studies -tutkimuskeskuksen (CSIS) tuore raportti. Raportin mukaan Pohjois-Korea ei ole koskaan julkistanut tietoa Sino-rin ohjustukikohdasta, eikä se näin ollen ole myöskään ollut ydinaseneuvotteluiden kohteena, uutistoimisto Reuters kertoo.
Raportin mukaan noin 200 kilometrin päässä Etelä- ja Pohjois-Korean rajalta sijaitseva Sino-ri on ollut avainasemassa ballististen ohjusten kehityksessä. Tukikohdista voidaan iskeä sekä Korean niemimaalle että suurimpaan osaa Japania.
Oscar-ehdokkuudet julki iltapäivällä
Muusikoiden elämästä kertoville elokuville sekä Netflix-elokuva Romalle ennustetaan ehdokkuuksia, mutta myös ohjaaja Spike Leen BlacKkKlansman sekä Black Panther saattavat kahmia ehdokkuuksia, kirjoittavat elokuva-alan mediat.
Oscar-palkinnon ehdokkuudet julkistetaan tänään iltapäivällä kello 15.20 Suomen aikaa.
Koko maassa ollut kylmä yö
Etelä-Suomessa oli toistaiseksi talven kylmin yö: Vihdissä lukemiksi merkittiin aamuyöllä -33 astetta. Päivällä maan länsi- sekä pohjoisosaan leviää lumisateita ja pakkaslunta voi kertyä joitakin senttimetrejä. Lapin selkeillä alueilla pakkanen jatkuu kireänä.
Lue lisää Ylen sääsivuilta.