Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen, jonka mukaan ahmoja voidaan metsästää pohjoisella ja itäisellä poronhoitoalueella. Poikkeuslupia voidaan myöntää enintään kahdeksan eli sama määrä kuin kahtena edellisenäkin metsästysvuonna.
– Rajoitetun metsästyksen tavoitteena on mahdollistaa merkittäviä porovahinkoja aiheuttavien yksilöiden poistaminen. Vaikka ahmojen porotaloudelle aiheuttamat vahingot ovatkin viime vuosina vähentyneet, niiden taloudellinen arvo on edelleen merkittävä, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).
Voimassa olevassa ahman hoitosuunnitelmassa Suomi on jaettu kolmeen kannanhoitoalueeseen: pohjoinen ja itäinen poronhoitoalue, muu poronhoitoalue sekä Metsä-Suomi. Viime talvena poronhoitoalueella liikkui Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 120–140 ahmaa ja muualla Suomessa noin 150–160 ahmaa.
Ahmakanta on vahvistunut huomattavasti 2000-luvulla
Arvio ahmojen lukumäärästä on noin 20 prosenttia suurempi kuin kahta edellistä talvea koskenut arvio (220–250). Riistakolmioaineiston perusteella ahmojen määrä poronhoitoalueella ja itäisellä kannanhoitoalueella on jopa moninkertaistunut viimeisten 15–20 vuoden aikana.
Ahma rauhoitettiin poronhoitoalueellakin vuonna 1982. Rauhoituksesta voidaan kuitenkin poiketa Suomen riistakeskuksen antamalla poikkeusluvalla. Poikkeuksien määrän asettaa vuosittain maa- ja metsätalousministeriö.
Viime talvena käytettiin kaikki kahdeksan poikkeuslupaa. Ahmat saatiin saaliiksi Sodankylästä, Kittilästä, Inarista, Savukoskelta, Sallasta, Kuusamosta, Taivalkoskelta ja Suomussalmelta.
Lue myös
Metsähallituksen petolaskentojen mukaan ahmoja on eniten Käsivarressa
Kaikki ahman poikkeusluvat myönnetty – saaliiksi jo neljä ahmaa
Ahma on pedoista pahin – tappoi viime vuonna tuhansia poroja
Ympäristöjärjestö WWF tuomitsee ministeriön päätöksen sallia kahdeksan ahman kaadon
Kahdeksan poikkeuslupaa ahman kaatoon – Ahmojen aiheuttamat porovahingot 6,6 miljoonaa euroa vuonna 2017