Vihreiden kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää ei asetu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa, kertoo Vihreä Lanka.
Oulun vaalipiiristä eduskuntaan valittu Halmeenpää on vihreiden pohjoisin kansanedustaja. Halmeenpää perustelee eduskuntaehdokkuudesta luopumista sillä, että kansanedustajan tehtävän ja perhe-elämän yhdistäminen on tällä haavaa hankalaa. Hänen perheessään on neljä alaikäistä lasta.
Halmeenpää kertoo kuitenkin olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta eurovaaleissa, mikäli puoluehallitus nimeää hänet ehdokkaaksi. Hän aikoo jatkaa puolueen varapuheenjohtajana ja olla mukana puolueen vaalikampanjassa.
Vihreillä on viisitoista kansanedustajaa, joista neljä on kertonut luopuvansa ehdokkuudesta. Eduskunnan jättävät Halmeenpään lisäksi Jani Toivola, Antero Vartia ja Ville Niinistö.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!
Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme!