Eturauhassyöpää halutaan seuloa
Tampereella on alkanut laaja tutkimus eturauhassyövän seulonnasta.
Tutkimukseen kutsutaan mukaan 15 000 koehenkilöä Tampereelta ja Helsingistä.
Tutkimuksissa etsitään parasta tapaa toteuttaa eturauhassyövän seulonta.
Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Vuosittain eturauhassyöpä todetaan noin 5000 miehellä.
Äänestämisestä kansalaisvelvollisuus
Ministeri Lauri Tarasti ehdottaa, että vaaleissa äänestämisestä tehdään kansalaisvelvollisuus. Tarasti uskoo, että sillä tavalla suomalaisten äänestysaktiivisuus nousee.
Ministeri Lauri Tarasti on vaalilainsäädännön asiantuntija.
Tarasti ehdottaa Kanava-lehdessä, että perustuslakiin kirjataan, että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Äänestyspakkoa Tarasti ei halua, vaan hän uskoo, että pelkkä kirjaus kansalaisvelvollisuudesta innostaa ihmiset äänestämään.
Jos ihminen kuitenkin jättää äänestämättä, häntä ei pidä siitä rangaista, Tarasti sanoo.
SDP:llä on isoin vaalibudjetti
SDP eli sosiaalidemokraatit käyttää kevään eduskuntavaaleihin enemmän rahaa kuin muut puolueet. SDP:n vaalibudjetti on noin 1,5 miljoonaa euroa, kertoo Suomen Tietotoimiston selvitys.
Seuraavaksi suurimmat vaalibudjetit ovat kokoomuksella ja keskustalla.
Vähiten rahaa vaalikampanjointiin käyttää Sininen tulevaisuus. Siniset aikoo käyttää vaaleihin enintään 100 000 euroa.
Kaikki puolueet aikovat tällä kertaa kampanjoida verkossa ja sosiaalisessa mediassa enemmän kuin ennen.
Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun 14. päivä.
Arabianrannan murhaepäilty on uhrin eno
Helsingin käräjäoikeus on vanginnut miehen, jota epäillään lapsen murhasta Helsingin Arabianrannassa.
Oikeudenkäynti oli salainen.
Miestä epäillään 7-vuotiaan pojan murhasta jouluaattona.
Epäilty on syntynyt vuonna 1982. Hänellä on aiempaa rikostaustaa.
Mies on surmansa saaneen pikkupojan eno eli äidin veli.
Niinistö ja Putin puhuivat puhelimessa
Presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat keskustelleet tänään puhelimessa. Presidentinkanslia kertoo, että puhelu kesti tunnin.
Puhelun aikana presidentit puhuivat esimerkiksi ajankohtaisista kysymyksistä Arktisessa neuvostossa ja Euroopan neuvostossa. He puhuivat myös Venäjän ja Ukrainan tilanteesta Asovanmerellä ja ydinasevalvonnasta.
Niinistö ja Putin myös toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta.