Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo Twitterissä, että kahdeksan eduskuntapuoluetta on päässyt sopuun ilmastopolitiikan tavoitteista.
Eduskuntapuolueet päättivät marraskuussa perustaa ilmastopolitiikkaa luotaavan yhteisen työryhmän, joka etsii "konkreettisia tavoitteita ja toimia" ilmastonmuutoksen tehokkaammaksi torjumiseksi.
Tapaamisessa sovittiin, että puolueet valmistelevat yhdessä ilmastolinjauksen.
Työryhmää on johtanut keskustalainen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.
Perussuomalaiset nostivat kytkintä ja vetäytyivät työryhmästä tällä viikolla.
Sipilä pitää tiedotustilaisuuden ilmastoryhmän aikaansaannoksista. Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana 13.25 alkaen.
Lisää aiheesta:
Puolueet linjasivat: EU:n ja Suomen kiristettävä selvästi ilmastotavoitteita – päästöjä leikattava 55 prosenttia jo 2030 mennessä
Sipilä puoluejohtajien ilmastotapaamisesta: Suomi näyttää olevan valmis siihen, että entistä enemmän on tehtävä
Perussuomalaiset nostivat kytkintä ilmastoneuvotteluista: "Suomen kunnianhimo kääntyy itsemurhaksi ja hintalappu on posketon"