Itsenäisyyspäivän hakaristilipuista selvitys

Suomen poliisi selvittää itsenäisyyspäivän kohua hakaristililipuista. Poliisi päätti eilen ottaa mielenosoittajilta pois hakaristilippuja Helsingissä.

Hakaristiliput ovat natsien tunnuksia. Poliisi kertoo, ettei se ainakaan vielä anna lippuja mielenosoittajille takaisin. Viranomaiset selvittävät, ovatko lippujen käyttäjät tehneet rikoksen.

Juhlalähetyksillä suuri yleisö

Itsenäisyyspäivän juhlalähetykset Ylen tv-kanavilla tavoittivat tänä vuonna yli 3 miljoonaa suomalaista. Luvussa ovat mukana Linnan juhlat, sotilasparaati, Kohti Linnan juhlia sekä Linnan jatkot -ohjelmat.

Eniten katsojia oli Linnan juhlien tv-lähetyksellä TV1:ssä juuri ennen puoli yhdeksän uutisia. Silloin juhlia seurasi noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Linnan juhlien seuraaminen internetissä lisääntyi selvästi viime vuoteen verrattuna.

Suora Linnan juhlat -lähetys käynnistettiin Yle Areenassa 570 000 kertaa. Viime vuonna sama luku oli 260 000.

Vihreiden kannatus nousuun

Vihreiden kannatus on kasvanut. Vihreät valitsi puheenjohtajaksi Pekka Haaviston noin kuukausi sitten. Haavisto on ollut pitkään politiikassa. Nyt on tutkittu ensimmäisen kerran, kuinka uuden puheenjohtajan valinta on vaikuttanut Vihreiden kannatukseen.

Vihreiden kannatus lähti heti kasvuun. Kannatus on kasvanut 2,6 prosenttiyksikköä ja se on 13,9 prosenttia. Suurin puolue on tutkimuksen mukaan edelleen SDP, sitten Kokoomus ja Keskusta. Vihreät on neljäs.

Bussihäiriöiden tutkimukset jatkuvat

Poliisi jatkaa tutkimuksia bussien välikohtauksista. Poliisi epäilee, että kaksi miestä yritti eri puolilla Suomea vaikuttaa bussin ajoon tämän viikon alussa. Keski-Suomessa Uuraisilla miesmatkustaja oli tarttunut kuljettajaan matkan aikana. Varsinais-Suomessa Loimaalla toinen mies oli tehnyt samalla tavalla.

Molemmat miehet ovat noin 30-vuotiaita ulkomaalaisia miehiä. He ovat kotoisin eri maista. Tekojen välillä ei poliisin mukaan ole yhteyttä.

Tällä hetkellä poliisi ei epäile terrorismia. Poliisi epäilee miehiä kuitenkin muusta rikoksesta ja vaatii, että miehet vangitaan.