Vasemmistoliiton Lahden valtuustoryhmä on erottanut valtuutettu Seppo Korhosen ryhmästä toukokuun loppuun saakka. Syy ryhmän päätökseen oli Vasemmistoliittoa vahingoittava, myös henkilöihin kohdistuva kirjoittelu.
Kirjoittelun taustalla oli Hämeen Vasemmistoliiton piirihallituksen ehdokasasettelu eduskuntavaaleihin. Piirjärjestö ei nimennyt Korhosta listalle, vaikka Lahden kunnallisjärjestöstä esitettiin tätä piirihallitukselle.
Vasemmistoliiton Lahden valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Antti Holopainen sanoo, että päätös erottamisesta tehtiin raskain mielin.
– Meillä oli koko ajan se toive, että tämä kirjoittelu loppuisi sen jälkeen kun päätös on tehty. Mutta kun se näytti vain jatkuvan ja jatkuvan, ryhmän jäsenetkin uupuivat prosessin jatkumiseen.
Holopainen toivoo edelleen, että valtuustoryhmä voisi jatkaa yhteistyötä Korhosen kanssa, vaikka hän ei olekaan toistaiseksi ryhmässä.
Seppo Korhonen ei kommentoi erottamispäätöstä.