Espoo on perustanut asian ympärille ohjausryhmän, jossa ovat mukana kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat. Selvitystyötä tekevät myös ulkopuolinen konsulttiyhtiö ja Kuntaliitto. Kaupunki tekee selvityksen yhdessä Turun kanssa.

Jos Espoo päättää edetä kohti pormestarimallia, päätös siitä tehdään ensi vuoden elo-, syyskuussa.

Espoon toiseksi suurin puolue vihreät liputtaa poliittisin perustein valitun kaupunginjohtajiston, eli pormestarimallin puolesta. Suurin puolue kokoomus ei tässä vaiheessa ota selkeää kantaa puolesta eikä vastaan, ei myöskään Sdp.

Vihreiden perusteluna on muun muassa päätösten parempi läpinäkyvyys verrattuna nykyiseen virkamiesjohtoon.