SDP esittää vaihtoehtobudjetissaan viittä suurta uudistusta ja viittä tulevaisuusinvestointia, joilla luvataan purkaa julkisen talouden kestävyysvajetta.

Puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan SDP:n vaihtoehtobudjetissa vahvistetaan koulutusta ja työllisyyttä. Pitkällä aikavälillä tähtäimessä on yli 80 prosentin työllisyysaste.

– Lähtökohta on, että väestö ikääntyy ja se vaikuttaa yhteiskunnan toimintakykyyn tulevaisuudessa, Rinne hahmottaa tulevaisuuden haasteita.

Perhevapaauudistus listan kärjessä

SDP:ssä on tutkittu tilastoja ja johtopäätös on, että korkea koulutustaso turvaa parhaiten työllistymisen.

Uudistuksia tarvitaan myös työelämässä.

– Perhevapaauudistus on aivan keskeinen asia nuorten naisten työllisyyden ja palkkatasa-arvon näkökulmasta, Rinne linjaa.

Tiivis veropohja ja matalat kannat

Veropolitiikassa SDP:n vaihtoehto perustuu sille, että tiivis veropohja mahdollistaa matalat verokannat.

SDP kiristäisi pääomien ja omistamisen verotusta ja keventäisi pieni- ja keskituloisten verotusta.

– SDP:n finanssipolitiikan viritys on kireämpi kuin hallituksen. Me otetaan yli 500 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus ottaa, Rinne korostaa.

SDP nostaa ilmiöt esille

Uutena asiana SDP:n vaihtoehtobudjetissa on ilmiöpohjainen budjetointi, jossa nostetaan esille laajoja kokonaisuuksia, kuten nuorten syrjäytymisen estäminen tai ilmastonmuutos.

Puheenjohtaja Rinteen mukaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisessa tärkeää on tarttua kulutuksen rakenteisiin.

– Me esitämme ilmastopolitiikan, ympäristöpolitiikan arvonlisäveroa, kestävän kehityksen arvonlisäveroa, jolla ohjataan ihmisten kulutusta. Vähemmän päästöjä tuottavilla olisi kevyempi arvonlisäverotus kuin paljon päästöjä aiheuttavilla, Rinne kuvailee.