Tästä on kyse

Rovaniemeläisten veronkorotuksesta on tulossa tiukka äänestys Rovaniemen kaupunginvaltuustossa.

Enemmistö Ylen tekemään kyselyyn vastanneista valtuutetuista vastustaa tuloveroprosentin korottamista. Eniten veronkorotuksen vastustajia on keskustan ja kokoomuksen riveissä, kannattajia puolestaan demareissa ja vasemmistoliitossa.

Rovaniemen kaupunginhallitus äänesti täpärästi veronkorotuksen puolesta lokakuun viimeisenä päivänä. Kaupunginhallitus päätti äänin 6-5 esittää valtuustolle, että rovaniemeläisten tulovero nousee puolella prosenttiyksiköllä 21,5:een. Veronkorotusta esitti kaupunginjohtaja Esko Lotvonen.

Kaupunginhallituksen päätös olisi todennäköisesti ollut päinvastainen, jos veronkorotusta vastustava Hannu "Köyhä" Ovaskainen (kesk.) olisi ollut paikalla, mutta häntä tuurasi varajäsen, veronkorotusta kannattava Heikki Luiro (kesk.).

Yle kysyi kaupunginvaltuutetuilta, kannattavatko he tuloveroprosentin korottamista. Kysely tehtiin sähköpostilla ja puhelimitse 31.10.-8.11.

22 sanoo ei, 18 kyllä

Kyselyyn vastasi 42 valtuutettua. Heistä 22 sanoo veronkorotukselle ei, 18 kyllä ja kaksi joko ei kerro tai ei ole varma kannastaan. Heistä toinen on kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala (kesk.), joka äänesti veronkorotuksen puolesta kaupunginhallituksessa.

Hieman yllättäen eniten veronkorotusta vastustetaan suurimmassa ryhmässä eli keskustassa, jossa yhdeksän päättäjää sanoi ei. Toiseksi eniten, seitsemän vastustajaa löytyi kokoomuksesta. Kaikki kolme perussuomalaista ovat veronkorotusta vastaan, samoin ainoa sinisten edustaja ja yksi demari, Sisko Koskiniemi (sd.).

– Veroja on korotettu jatkuvasti. Rakenteita pitää muuttaa. Ne ovat yhtä jäykkiä, kovia ja raskaita kuin ennenkin, Koskiniemi sanoo.

Veronkorotusta ilmoittavat kannattavansa seitsemän demaria, viisi vasemmistoliittolaista, kaksi keskustalaista, kaksi kristillisdemokraattia ja kaksi vihreiden edustajaa.

Yhdeksän valtuutettua ei vastannut kyselyyn. Heistä yksi on Jaakko Portti (vas.), joka on liputtanut korotuksen puolesta sosiaalisessa mediassa.

Eroon tyhjistä kiinteistöistä

Moni veronkorotuksia vastustava päättäjä hakisi muita keinoja Rovaniemen kaupungin talouden kohentamiseen. Useampi mainitsee tyhjillään olevat kiinteistöt, joista luopumalla voisi säästää jopa miljoonia euroja vuodessa.

– Kaupungin tilat tulee saada hyötykäyttöön ympäri vuorokauden, Sara Tuisku (kok.) vaatii.

Monen päättäjän mielestä kaupungin organisaatiosta löytyy säästettävää.

– Raskaat hallintorakenteet eivät korjaannu veroja korottamalla, Sanna Luoma (kok.) kiteyttää.

Päällekkäisiä töitä vähemmäksi

Pertti Lakkalan (kesk.) mielestä ensi vuonna on aikaa tehdä paljon puhuttuja rakenteellisia uudistuksia.

– Meillä tehdään edelleen paljon päällekkäistä työtä, jota pitää vähentää. Meillä on esimerkiksi Tilaliikelaitos ja Markkinakiinteistöt Oy, jotka tekevät samaa työtä. Samoin kaupungilla ja kuntayhtymillä on esimerkiksi ruokahuoltoa ja atk-palveluita, jotka ovat päällekkäisiä, Lakkala luettelee.

Kari Tuominen (kok.) sanoo, että kuntaliitos ei tuonut odotettuja säästöjä ja synergiahyötyjä Rovaniemellä.

– Virkamiesjohdon on tehtävä esityksiä siitä, mistä karsitaan.

Säästöehdotuksia virkamiehiltä kaipaa myös Anitta Ylitörmänen (kesk.)

– Meillä on virkamiehiä täydellä palkalla, joilta pitää tulla ehdotuksia, eikä laittaa meitä maallikoita keksimään niitä.

Mammuttitauti vaivaa

Timo Tolosen (ps.) mielestä Rovaniemen kaupunkia vaivaa "jonkinasteinen mammuttitauti"

– Esimerkiksi kaupungintaloakin ollaan heti remontoimassa 30 miljoonalla, kun tehtävien hoitoon löytyisi edukkaampiakin vaihtoehtoja. Oppipojan rakennuskin palaa pian koulutuskuntayhtymän haltuun hovioikeuskierroksen jälkeen. Siitä löytyy vallan kelvolliset tilat kunnan byrokraateille, Tolonen sanoo.

Kalervo Björkbacka (ps.) moittii kaupungin virkamiesten talousjohtamista surkeaksi.

– Talousjohtaminen on "heitetty nurkkaan". Kaupunginhallitukselle tuotettu talousinformaatio on ollut heikkoa ja vaikeasti luettavaa. Jos informaatio johtaa päättäjiä harhaan, miten siitä voi tehdä oikeita taloudellisia johtopäätöksiä, Björkbacka kysyy.

Yli 60 miljoonaa ylijäämiä

Petteri Pohja (kok.) huomauttaa, että kaupungilta löytyy rahaa kattamaan mahdollinen ensi vuoden alijäämä.

– Käytetään edellisten vuosien yli 60 miljoonan euron ylijäämää kattamaan mahdolliset alijäämät, jos niitä edes tulee. Nyt kun uimahallin rakentaminen siirtyi vuodelle 2020, niin talousarviosta hävisi kahdeksan miljoonaa uimahallin rakentamisrahaa. Mihin 5,5 miljoonan veronkorotusta enää tarvitaan, Pohja pohtii.

Hän uskoo, että verotulot kasvavat joka tapauksessa tulevina vuosina ilman korotustakin, kun työllisyyden paraneminen ja matkailun kasvu realisoituvat tuloksi kaupungille.

Jotkut päättäjät siirtäisivät Ounasvaaran uimahallin rakentamista jopa kauemmaksi kuin vuoteen 2020.

Riku Tapio (kesk.) ehdottaa muun muassa, että nelostien ylittävää siltaa ei rakenneta lainkaan ja lisäksi säästettäisiin konsulttipalvelujen hankinnassa ja vähentämällä virkamiesten matkustamista.

Rekrytointikielto ja yt:t

Vielä rajumpia ehdotuksia heittää Maarit Simoska (kesk.).

– Rekrytointikielto ja mahdollisesti koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Työllisyyden hoitoon tiukempi ote, sillä kaupunki maksaa ns. Kela-sakkoa yli viisi miljoonaa euroa vuodessa. Työllisyydenhoito pitäisi siirtää kokonaan työhönvalmennussäätiö Edurolle. Teatteri yhtiöksi ja kansalaisopistopalvelut kokonaisuudessaan Rovalan tuottamiksi, Simoska luettelee.

Hannu Ovaskaisen mukaan myöskään kaupungin väen lomautukset eivät olisi mahdoton ajatus säästöjen saamiseksi.

Valtuuston puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) sanoo, että veronkorotus tietää vaikeuksia tulevaisuudessa.

– Jos veroprosenttia korotetaan nyt, tulee se aivan olennaisesti hankaloittamaan välttämättömien uudistusten tekemistä, jotta talous voidaan saada tasapainoon pidemmällä aikavälillä, Autto toteaa.

Hankalat leikkaukset uhkaavat

Veronkorotusta kannattavat korostavat sitä, ettei tärkeistä palveluista tarvitsisi leikata.

– Veronkorotus on tässä taloustilanteessa perusteltu, ettei tarvitse tehdä hankalia leikkauksia muun muassa koulutukseen, varhaiskasvatukseen sekä nuorten ja vanhusten palveluihin, Mikkel Näkkäläjärvi (sd.) sanoo.

– Peruspalvelut on turvattava, ettei niitä pidä säästöjen takia leikata, Jaakko Huttunen (vas.) perustelee.

Samoilla linjoilla on puoluetoveri Esko-Juhani Tennilä.

– Oikeistohan ajaa kuntapalvelujen leikkaamista, Tennilä lisää.

– Lapsiystävällisenä kuntana erityisesti lasten ja perheiden muut palvelut on pelattava niin, ettei aiheuteta vahinkoa tulevaisuudessa, Reino Rissanen (sd.) varoittaa.

– Jos veroja ei koroteta, edessä on älyttömiä leikkauksia niin monesta asiasta, Raimo Miettunen (kd.) toteaa.

– Ei voi tehdä niin, että ensin säästetään ja sitten mietitään, miten palvelut voitaisiin tuottaa tehokkaammin, Jorma Kuistio (vihr.) sanoo.

Rovaniemen kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden veroista maanantaina. Valtuusto päättää samassa kokouksessa myös ensi vuoden talousarviosta ja lähivuosien taloussuunnitelmasta.