Vihreiden puheenjohtajakisaan on torstaina ilmoittautunut peräti kaksi uutta nimeä.
Puolueen entisen puheenjohtajan, ministerin ja presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston ilmoitus oli odotettu, mutta toinen ehdokasnimi lienee vihreiden kenttäväelle hieman tuntemattomampi. Kisaan on nimittäin ilmoittautunut Ulvilan Paluksella asuva Jarmo Murro.
Murro on Porin seudun vihreiden hallituksen jäsen. Hän kertoo olevansa 59-vuotias maalaisnuori, joka on tehnyt useita eri töitä liikealalta kalastajan työhön.
– Viime vuosina en enää ole kirjoittanut rahaa vastaan vaan olen toiminut lähinnä luonnon, vähäosaisten ja maaseudun asukkaiden puolestapuhujana, Murro kuvailee.
Olemattomat mahdollisuudet
Vihreiden puheenjohtaja valitaan lauantaina puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Haaviston ja Murron lisäksi ehdolle on ilmoittautunut Outi Alanko-Kahiluoto.
Murron mahdollisuuksia saada ääniä voinee pitää jo etukäteen varsin olemattomina. Jo äänestykseen päästäkseen hänen pitäisi saada taakseen joku puoluevaltuuskunnan jäsenistä.