Kolarin kunnanhallituksella ei ole ole ehdokasta kunnanjohtajan virkaan. Kunnanhallitus päätti tiistaina esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto suorittaa kunnanjohtajan vaalin.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Kaikkonen-Tiensuu (kesk.) kiistää, että päättäjiltä puuttuisi yhteinen näkemys siitä, kuka on seuraava kunnanjohtaja.

– Kyllä meillä kunnanhallituksessa on aika pitkälle yhteinen näkemys kunnanjohtajaehdokkaasta, mutta päätimme, että pidetään valtuustossa vaali. Emme halunneet ohjailla valtuuston toimintaa, Kaikkonen-Tiensuu sanoo.

Kunnanvaltuusto valitsee kunnanjohtajan ensi viikolla, 6. marraskuuta.

Yli 20 hakijaa

Virkaan tuli kaikkiaan 23 hakemusta ja yksi suostumus.

Kuntapäättäjät haastattelivat seitsemää hakijaa. Viisi heistä valittiin soveltuvuusarviointeihin. Soveltuvuusarviot tehtiin Dan Koivulaaksolle, Juho Jukkolalle, Markku Hukkaselle, Eija Liikamaalle ja Kristiina Tikkalalle.

– Todennäköisesti uusi kunnanjohtaja on joku heistä. Toisaalta valtuusto voi valita jonkun muunkin virkaa hakeneista, Kaikkonen-Tiensuu sanoo.

Kolarin kunnanjohtajan virka tuli auki kun Antti Määttä siirtyi töihin Rovaniemelle.