Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen ja entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen ovat kertoneet tänään, etteivät ole käytettävissä puolueen puheenjohtajiksi.
– Asiaa eri näkökulmista pohdittuani olen tullut siihen johtopäätökseen, että luontevin rooli minulle tässä poikkeuksellisessa tilanteessa on nyt keskittyä vastuisiini eduskuntaryhmän johtotehtävissä ja keskittyä tukemaan tulevana lauantaina valittavaa puheenjohtajaa kaikin mahdollisin tavoin, Parviainen toteaa tiedotteessaan.
Hän kertoo olevansa kiinnostunut puheenjohtajan tehtävästä mahdollisesti tulevaisuudessa. Nyt hän antaisi nyt vuoron kokeneemmille vihreille.
– Pitäisin perusteltuna, että poikkeuskauden puheenjohtajan valinnassa painotettaisiin ensisijaisesti aiempaa kokemusta puolueen johtamisesta.
Tynkkynen puolestaan kertoo, ettei häntä tällä kertaa kisassa tarvita.
– Minulle on muodostunut sellainen käsitys, että tänä lauantaina Vihreiden valtuuskunta pääsee valitsemaan oikein hyvistä henkilöistä, hän kirjoittaa Facebook-statuksessaan.
Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee uuden, kesän puoluekokoukseen asti vihreitä johtavan puheenjohtajan viikonloppuna. Toistaiseksi kisaan on ilmoittautunut vain yksi ehdokas, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.
Ville Niinistön ja Pekka Haaviston ilmoituksia odotetaan
Yliopistotukija Jenni Karimäki Turun yliopistosta arvioi Ylen Ykkösaamussa, että tilanne puolueen sisällä on hieman yllättäväkin.
– Itse odotin, paketti olisi ollut kasassa viikonlopun aikana tai viimeistään maanantaina. Ilmeisesti vihreissä on vaikeat paikat, Karimäki sanoi.
Hän arvioi, että puheenjohtajakisaan lähtisi joko Ville Niinistö tai Pekka Haavisto. Heidän nimensä ovat olleet esillä varsinkin sen jälkeen, kun Maria Ohisalo ilmoitti eilen, ettei ole käytettävissä tehtävään.
Ohjelmassa vieraillut Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen muistutti, että valinnan tekee puoluevaltuuskunta. Sen jäseniä ovat lähinnä kuntatasolla toimivat vihreät.
– Jos puolueen ydinporukalla on joku ehdokas, joka tehtävään palavasti halutaan, niin he saavat kyllä käyttää todella hyvää argumentaatiota, että puoluevaltuuskunta saadaan se valitsemaan, Suominen sanoi.
Hänen mukaansa pitkä miettimisjakso ja puheenjohtajakisan ympärillä oleva hiljaisuus eivät varsinaisesti kohota puoluetta tai sen ajamia asioita julkisuudessa.
– Tässä voisivat olla kolme vihreiden puheenjohtajaehdokasta keskustelemassa vihreistä sisällöistä emmekä me spekuloimassa nimiä.
Juttua korjattu klo 10:55: Olli-Poika Parviainen on vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, ei puheenjohtaja.
Juttua on päivitetty klo 11:35 lisäämällä Karimäen ja Suomisen kommentit Ykkösaamusta.
Juttua on päivitetty 16:34 lisäämällä Oras Tynkkysen kommentit.
Lue lisää:
Vihreiden johtajakisasta vetäytynyt Maria Ohisalo: "Minulla on politiikassa vielä paljon aikaa"
Analyysi: Alanko-Kahiluoto avasi vihreiden puheenjohtajapelin ja toi samalla esiin valintaan liittyviä jännitteitä
Outi Alanko-Kahiluoto ehdolle vihreiden puheenjohtajakisaan
Maria Ohisalo edelleen suosikki vihreiden johtoon, moni empii – Yle kysyi kannat valinnan tekevältä valtuuskunnalta