Hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen välinen kiista suunnitellusta irtisanomislaista on saanut ihmiset ottamaan kärkkäästi kantaa viestipalvelu Twitterissä.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen muistuttaa ay-johtajien suurista palkkioista.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo arvostelee ay-liikettä.

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kehottaa yrittäjiä vastatoimiin.

Vapaa toimittaja Matti Linnanahde ehdottaa, että ay-liike järjestäisi suuren mielenosoituksen työtaistelujen sijaan.

Ammattiliitto Pro:n yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Antti Malste sanoo, että yrittäjät estivät paikallisen sopimisen mallin edistämisen.

Lähiökommariksi itsensä esittelevä profiili epäilee hallituksen kykyä viedä suunnittelemansa irtisanomislaki maaliin asti.

Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala jyrähtää, että lakkotoimilla tehdään pääoppositiopuolueen ensi kevään vaalikampanjaa.

Lue lisää

Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro kertoivat uusista lakoista, Sipilä ei kommentoinut uutta kuohuntaa – Yle seuraa työmarkkinakuohuntaa