Hallituksen luottamuksesta äänestetään tänään

Eduskunta äänestää iltapäivällä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen luottamuksesta. Kiihkeä keskustelu hallituksen työllisyyspolitiikasta ja irtisanomisten helpottamisesta päättyi eduskunnassa tiistai-iltana. Hallituksen odotetaan selviävän luottamusäänestyksestä. Ammattiyhditysliike aikoo jatkaa työtaistelutoimiaan kiisteltyä irtisanomislakia vastaan.

Asunnottomuus vähentynyt, mutta ei poistunut

Asunnottomien määrä on laskenut Suomessa viimeiset viisi peräkkäistä vuotta, joskin paikallisesti, esimerkiksi Turussa ja Oulussa, määrä on viime vuodesta hieman noussut. Oululainen Markku Korhonen asuu ulkona teltassa kesät talvet. Kylmien ilmojen tullessa mies vuoraa teltan styroksilla, jotta siitä tulisi lämpimämpi.

Suomi nousuun talouskilvassa

Maailman talousfoorumi WEF on laittanut 140 maata paremmuusjärjestykseen niiden kansainvälisen kilpailukyvyn perusteella. Suomi sijoittuu vertailussa sijalle 11 eli yhden pykälän korkeammalle kuin viime vuonna. Luokittelua voi pitää eräänlaisena talousviihteenä, mutta sijoitusten taustalla on kovaa faktaa, jota mitataan lähes sadalla eri tunnusluvulla.

Suomeen saapuva Kazakstanin Nazarbajev on "stanien" itsevaltaisten johtajien vanhin

Suomeen keskiviikkona vierailulle saapuva presidentti Nursultan Nazarbajev on hallinnut Kazakstania kovin ottein maan itsenäistymisestä eli vuodesta 1991 saakka. Sitä ennen hän toimi Neuvosto-Kazakstanin johtajana. Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat, niin kutsutut stanit tunnetaan autoritäärisistä johtajistaan. Maita yhdistää poliittisten vapauksien puute.

Analyysi: Britannia katuu EU-eroa, muttei riittävästi

Britannian EU-eron sävelten piti olla selvillä tänään alkavassa EU-huippukokouksessa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei edes ensi kuuhun annettu armonaika riitä. Neuvottelujen umpikujasta huolimatta Britannia ei ole pyörtämässä brexit-päätöstään.

Lännestä saapuu sateita

Aamu on monin paikoin sumuinen tai pilvinen. Päivällä maan keskivaiheilla tulee heikkoja sadekuuroja tai tihkusadetta. Illalla hieman runsaammat sateet liikkuvat maan pohjoisosan yli itään. Lue lisää Ylen sääsivuilta.