Perussuomalaisten oululaisen kansanedustajan Ville Vähämäen kulukorvausasian käsittely on osoittautunut kimurantiksi.
Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan asia ei ole vieläkään valmis päätettäväksi, vaan eduskunnan kansliatoimikunnan jäsenet tarvitsevat asiassa vielä lisäselvityksiä.
Rauhio kertoo, ettei hän edes tuonut asiaa kansliatoimikunnan torstaiseen kokoukseen, sillä toimikunnan jäsenten ennakkokeskustelujen perusteella asia olisi jäänyt ratkaisematta.
Rauhio kuitenkin kiistää, että Vähämäen asian käsittely viivästyisi muiden kansanedustajien viime aikoina julkisuuteen tulleiden kulukorvausepäselvyyksien vuoksi.
Vähämäki sai korotettua kulukorvausta asuntoihin, jotka olivat taloyhtiöiden yhtiöjärjestyksen mukaan asumiseen soveltumattomia.
Alunperin tavoitteena oli, että kansliatoimikunta olisi ratkaissut asian jo pari viikkoa sitten. Seuraava yritys on kahden viikon kuluttua.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!