Saaristotilalle saapui 9 vuotta sitten ostaja, joka kehui kirkasta hanavettä ja pyysi myyjiä leipomaan limppua – tällainen on mies Airiston Helmen takana
Airiston Helmen taustalla vaikuttava venäläinen liikemies on sarjayrittäjä Moskovassa ja Pietarissa. Maltalta hankittu EU-passi on helpottanut miehen liikkumista Euroopassa.
Yle selvitti puolueiden maahanmuuttonäkemykset: Suurin osa lisäisi paperittomien palveluita – vain kaksi puoluetta kieltäisi naisilta burkat
Maahanmuutto on noussut monissa Euroopan maissa yhdeksi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Yle kysyi puoluejohtajien kantoja kymmeneen maahanmuuttopoliittiseen kiistakysymykseen. Kysely lähetettiin yhdeksälle eduskuntapuolueen puheenjohtajalle. Sairauslomalla olevan puheenjohtajan Touko Aallon sijaan vihreiden vastaukset antoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen.
Moni lääkärikään ei tunnista endometrioosia – Dana Paredesin kivut alkoivat 14-vuotiaana, mutta oikeaa hoitoa hän sai vasta lähes nelikymppisenä
Endometrioosia sairastaa Suomessa arviolta 200 000 tyttöä tai naista. Moni kärsii turhaan, kun diagnoosin saaminen viivästyy.
Ulkomaiset turistit hylkäsivät Sotšin heti jalkapallon MM-kisojen jälkeen – Venäjän Hangosta tuli liian kallis myös tavallisille venäläisille
Talouspakotteet ovat saaneet venäläiset hautaamaan haaveet lomamatkoista.
Missä muistot ovat? Kodin tyhjentäminen pakottaa miettimään, mitä merkitystä kaikella tavaralla on
Yhteensä 400 neliötä täynnä sadan vuoden aikana kertynyttä tavaraa. Ei vain yhden perheen, vaan useamman. Kohta talossa ei ole enää mitään. Sitä ennen pitäisi keksiä, mitä kaikelle tavaralle tehdään.
Roope Lipastin kolumni: Saavuttamaton aikuisuus
Aikuinen on sellainen, jonka elämänhallinta on luottoluokittajien parhaassa A+++ -luokassa. Aikuinen on vastuussa itsestään ja lapsistaan ja vanhemmistaan ja isänmaasta ja taloyhtiön parkkipaikoista sekä vanhempainyhdistyksen kassasta, kirjoittaa kirjailija Roope Lipasti.