Yhdysvalloissa sadat tuhannet pakenevat hurrikaanin tieltä
Yhdysvaltain itärannikolla maantiet ovat ruuhkautuneet hirmumyrsky Florencea pakenevista ihmisistä. Kaikkiaan 1,7 miljoonaa ihmistä on kehotettu jättämään kotinsa. Hurrikaanin odotetaan rantautuvan ensi yönä. Myrsky on hieman heikentynyt, mutta sen ennustetaan aiheuttavat poikkeuksellisen laajoja tuhoja. Yle seuraa hirmumyrskyn etenemistä erikoislähetyksessä, jota voi seurata Yle Areenassa kello 14.30 alkaen.
Peruskoululaiset pakenevat sisäilmaongelmia eri puolilla maata
Suomessa on väistötiloissa nyt enemmän oppilaita kuin koko Helsingissä peruskoululaisia. Lähes joka kymmenes peruskoululainen käy tänä syksynä koulua väistötilassa. Suurin osa heistä on paennut oman koulun sisäilmaongelmia. Ministeriön näkemyksen mukaan tilanteeseen on ajauduttu, koska kunnat eivät ole tarttuneet ongelmiin ajoissa.
Saksan katolinen kirkko häpeää lasten hyväksikäyttöä
Katolisen kirkon sisällä on jälleen paljastunut laaja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, tällä kertaa Saksassa. Papit ovat käyttäneet hyväksi lähes 3 700 lasta vuosina 1946–2014. Kurinpidolliset seuraamukset ovat olleet vähäisiä. Kirkko sanoo olevansa "hämmentynyt ja häpeissään".
Ylen kysely: Vihreät luottavat edelleen puheenjohtajaansa – kohujulkisuudesta huolimatta
Ryöpytykseen joutunut vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto saa Ylen kyselyssä vihreiden kenttäväeltä synninpäästön. Kyselyssä Aallon keskiarvosanaksi tulee 8,1. Kohujulkisuuteen päätymistä kuitenkin arvostellaan, sillä sen katsotaan vievän huomiota vihreiden ajamalta politiikalta.
Aikuiskoulutustukea ulkomaan opintoihin hakeva törmää seinään
Työssä käyvien kouluttautumiseen tarkoitetun aikuiskoulutustuen suosio kasvaa jatkuvasti. Kansainväliset opinnot voi kuitenkin unohtaa, jos mielii saada tukea. Tukea voidaan myöntää ulkomaille vain siinä tapauksessa, että opinnot sisältyvät suomalaiseen tutkintoon tai koulutukseen – eli käytännössä vaihto-opiskeluun. Koulutusrahaston mukaan syy on osin historiallinen.
Luvassa kovia tuulenpuuskia
Edessä on tuulinen torstai, ennustaa Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi. Tuuli on voimakasta ja puuskittaista etenkin idässä. Sadealue liikkuu kohti itää, ja lännessä ja etelässä päivä onkin poutainen. Lue lisää Ylen sääsivuilta.