Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen on irtisanoutunut tehtävästään. Johtajasopimuksen mukaisesti työsuhde päättyy ensi vuoden helmikuun lopussa.

– Minulla on uusia tulevaisuuden suunnitelmia ja siksi olen irtisanoutunut Kuntaliitosta. Suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu politiikkaan palaaminen, Koskinen kertoo tiedotteessa.

Kuntaliiton hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan haun välittömästi.

Koskinen oli kokoomuksen kansanedustaja vuosina 1996–2009. Hän toimi maa- ja metsätalousministerinä vuosina 2002–2003 ja 2011–2014.

Hän on työskennellyt myös Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäsenenä.