Hallituksen budjettiriihessä yksi selkeimmistä voittajista oli maatalous. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen viimeisessä budjettiriihessä lisäpanostuksia eri aloille nähtiin yleisesti niukasti, mutta maatalous sai lisärahaa 86,5 miljoonaa euroa tänä ja ensi vuonna.
Maatalouden etujärjestö MTK olisi toivonut vielä suurempaa tukipakettia.
– Kokonaan uutta rahaa on 65 miljoonaa euroa. Tämä oli tarpeellinen ja välttämätön päätös. En ole tyytyväinen mutta en pettynytkään, pyörittelee MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
– Kuivuus vie maataloudesta 400 miljoonaa euroa. Tätä kymmenien miljoonien tukea pitää peilata satojen miljoonien menetyksiin, Marttila sanoo.
Yhteensä 86,5 miljoonan potista 21,5 miljoonaa koostuu jo aiemmin sovitusta kansallisen luonnonhaittakorvauksen korotuksesta.
Kuiva kesä on ajanut maatalouden ongelmiin. Sato jää pieneksi ja eläimiä on jouduttu kuivuuden takia teurastamaan.
Kriisirahaa ovat vaatineet monet puolueet vasemmistoliitosta kristillisdemokraatteihin. MTK olisi toivonut noin 120 miljoonan pottia.
– Tietenkään millään valtion tuella ei tätä ongelmaa kyetä kokonaan ratkaisemaan, vaan ratkaisun pitää löytyä markkinoilta. Eli maatalousyrittäjien pitää nopeasti saada tuotteilleen hinnankorotuksia, muuten kannattavuus syöksyy edelleen, Marttila sanoo.
– Valtaosa suomalaisista on valmis satsaamaan ruoan tuotantoon, joten toivon, ettei keskusteltaisi vain tuesta, vaan myös ruoan hinnasta.
Varautumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin
Kriisirahoja maataloudelle annetaan jo tänä vuonna 30 miljoonaa euroa.
– Maatalouden kannattavuustilanne on jatkunut jo pitkään vaikeana. Nopeilla toimilla pyritään auttamaan tiloja akuutissa maksuvalmiudessa, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) tiedotteessa.
Nopean toiminnan tärkeyttä korostaa myös MTK.
– Se on tiloille tärkeää, että nyt alkavan talven aikana saataisiin rahat tilille että pystyttäisiin paitsi keventämään laskupinoa myös valmistautumaan tulevaan kasvukauteen, Juha Marttila sanoo.
Marttila muistuttaa, että maatalouden tilanne voi jatkua haasteellisena myös tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen takia.
– Eivät toimet varmaan riitä vielä lähellekään siihen, että kansalaiset ja elinkeinot kykenevät sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon. Nyt on saatu esimakua, tulevaisuus näyttää haastavalta.
Lue myös:
Sipilän hallituksen viimeinen budjetti: Palkansaajien verotus säilyy lähes ennallaan, alkoholi ja tupakka kallistuvat, maatalous saa kriisirahaa