Perussuomalaisilla huonoin pito puoluetta aiemmin äänestäneistä
Perussuomalaisia viime eduskuntavaaleissa äänestäneet ovat epävarmoja siitä, mitä puoluetta äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tämä selviää Ylen kesäkuun puoluekannatusmittauksen tausta-aineistosta. Perussuomalaisten lisäksi myös pääministeripuolue keskustan kannatus kärsii viime eduskuntavaalien jälkeen katsomoon siirtyneistä keskustan äänestäjistä. Uskollisimmat kannattajat löytyvät vasemmistoliiton tukijoiden joukosta.
Voiko robotti korvata hoitotyössä ihmisen?
Japanissa väestön harmaantuminen näkyy huutavana hoitajapulana. Ongelma aiotaan ratkaista roboteilla. Yle vieraili japanilaisessa hoivakodissa, jossa Parlo-robotti laulattaa ikäihmisiä.
Laaja maastopalo riehuu Pyhärannassa
Pyhärannassa on sammutettu koko yön ajan suurta maastopaloa. Pelastuslaitoksen arvion mukaan paloalue oli ennen iltakahdeksaa 70–80 hehtaarin eli noin sadan jalkapallokentän kokoinen. Toistaiseksi parikymmentä rakennusta on evakuoitu.
Osa kampaajista saa helpotusta tuoksuttomista tuotteista
Kampaajat altistuvat työssään monille kemikaaleille, jotka voivat aiheuttaa allergiaa, ärsytysoireita ja hengitystieoireita. Työterveyslaitoksen mukaan peräti 70 prosenttia kampaajista kärsii jossain vaiheessa uraansa käsi-ihottumasta. Osa kampaajista saa helpotusta tuoksuttomista tuotteista tai kasviperäisistä aineista.
Keittiön kaapeista apua tulehdusten hoitoon?
Kanelilla voi maustaa korvapuustin, maitokahvin ja tietenkin joulupuuron, mutta se ei ole pelkkä mauste. Kaneli voi myös auttaa vaikeiden tulehdusten hoitamisessa, kertoo tuore australialainen tutkimus. Keittiön kaapeista löytyy myös muita tulehduksia estäviä ja hoitavia aineita.
Torstaista tulossa aurinkoinen
Keskiviikon ja torstain välinen yö oli erityisesti rannikolla trooppinen, eli lämpötila pysyi yli 20 asteessa. Torstaina länteen ja pohjoiseen on luvassa 30 asteen lämpötiloja, ja Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi ennustaa koko maahan aurinkoista säätä. Lue lisää Ylen sääsivuilta.