Turvapaikanhakijoiden kohtelu ajaa Euroopan maita jälleen eri puraan. EU-maat kokoontuvat torstaina huippukokoukseen puhumaan Euroopan turvapaikkapolitiikasta.

Sunnuntaina esiin nousi idea käsittelykeskuksista. Keskusten ideana olisi, että mereltä pelastettujen Eurooppaan tulijoiden asema käsiteltäisiin nykyistä nopeammin. Jos tulijalla ei olisi perusteita turvapaikan saamiselle, hänet palautettaisiin heti.

Keskukset voisivat mahdollisesti sijaita myös Euroopan ulkopuolella, esimerkiksi Pohjois-Afrikassa. Suomi ei vielä ole ilmoittanut virallista kantaansa asiaan. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on aiemmin sanonut, että käsittelykeskuksilla on Euroopassa nyt laajaa kannatusta.

Pitäisikö turvapaikanhakijoita varten perustaa käsittelykeskuksia, jotka voisivat sijaita Euroopan ulkopuolella? Entä miten ihmisoikeudet voitaisiin tällaisissa keskuksissa turvata? Maanantain A-studiossa vieraina pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio

Lue lisää:

Emmanuel Macron soitti Juha Sipilälle – "Loppuviikon huippukokous on asiasisällöltään hyvin painava"

Uudet turvapaikanhakijoiden käsittelykeskukset saivat tukea EU-johtajilta

EU-maat kokoontuvat kriisi-istuntoon maahanmuutosta: Italia ei halua tarjota Merkelille pelastusvenettä, Suomi seuraa draamaa sivusta

"Kun ei ole mitään perspektiiviä, ihminen pyrkii pois" – Pekka Haavisto näkee ongelmia turvapaikanhakijoiden käsittelykeskuksissa

Siirtolaispolitiikan raju seuraus: Algeria on jättänyt yli 13 000 ihmistä nääntymään nälkään ja janoon Saharassa