Pellon kunnanvaltuusto ei perustanut tilapäistä valiokuntaa päättäjien erottamista varten. Kunnanvaltuusto jätti asian pöydälle äänestyksen jälkeen maanantai-iltana. Päätös syntyi täpärästi äänin 7-6.

Valtuusto haluaa seurata, paraneeko tiedonkulku ja yhtiöiden omistajaohjaus kunnassa. Osa Pellon kunnan päättäjistä haluaa erottaa kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajat. Erottamista on perusteltu sillä, että kunnanhallitus olisi laiminlyönyt kunnan yhtiöiden ohjaamista ja valtuuston puheenjohtajiston olisi toiminut vastoin tehtäviään.

Asian jättämistä pöydälle esitti Simo Keränen (vas.). Häntä kannatti Pentti Lakkala (ps.). Äänestyksessä pöydällepanon puolesta äänestivät Keränen, Lakkala, Esa Tirroniemi (vas.), Johannes Juuso (vas.), Tanja Matinlompolo (vas.), Johanna Oksman (sd.) ja Ilkka Koskela (kesk.).

Anne-Mari Kovalainen (kesk.) esitti, että valiokuntaa ei perusteta, mutta hänen esityksensä ei edennyt äänestykseen, koska valtuusto päätti jättää asian pöydälle.

Käytännössä tilapäisen valiokunnan mahdollinen perustaminen palautettiin uuteen valmisteluun. Kunnanjohtaja Eero Ylitalo ei aio kiirehtiä asian valmistelun kanssa.

– Voi olla, että ennen vuodenvaihdetta asia taputellaan arkistoon, Ylitalo arvioi.

"Eihän se vaihtamalla parane"

Kunnanjohtaja uskoo, että valtuusto päättää myöhemmin, ettei tilapäistä valiokuntaa tarvita eikä päättäjiä eroteta.

– Eihän se vaihtamalla parane. Kyllä se on meidän viranhaltijoiden tehtävä on tiedottaa ja valmistella asiat siten, että päättäjät saavat riittävästi tietoa. Siihen eivät kunnanhallitus eivätkä valtuuston puheenjohtajat voi vaikuttaa.

Ylitalo sanoo, että etenkin päättäjien vähemmistö eli vasemmistoliiton, demareiden ja perussuomalaisten edustajat ovat kokeneet jääneensä aiemmin ilman riittävää tietoa. Pellon 13-paikkaisessa valtuustossa keskustalla on kuusi paikkaa ja muilla ryhmillä loput seitsemän.

Kunnanjohtajan mukaan valtuuston aiempaa pieni koko vaikuttaa siihen, että erimielisyydet ovat kärjistyneet.

– Se on vähän kuin yrittäisit peruuttaa lyhytaisaista peräkärryä, se tekee nopeampia liikkeitä kuin pitkäaisainen, Ylitalo veistelee.