Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä luetteli linjapuheessaan Sotkamon puoluekokouksessa asiat, joista keskusta ei aio tinkiä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
Punamulta ei näytä läpihuutojutulta, mikäli keskusta tai SDP voittaisi vaalit.
Ensimmäiseksi sai nuhteita pääoppositiopuolue SDP, jonka toiminta Sipilän mukaan vaarantaa talouden perusteet. SDP:n Antti Rinne on vastustanut soten "markkinamalliksi" kutsumaansa valinnanvapautta.
–Keskusta ei ole valmis sellaiseen hallitukseen, joka romuttaa tämän hallituksen perinnön. Saimme edelliseltä hallitukselta perinnöksi lahoavan kansantalouden. Nyt se on peruskorjattu. Perustus, rakenteet ja julkisivukin ovat nyt loistavassa kunnossa, Sipilä viittaa Jyrki Kataisen (kok.) hallitukseen, jonka lopussa Rinne oli valtiovarainministerinä.
–Varsinkin pääoppositiopuolueen osalta on esitetty toimia, jotka riskeeraisivat talouden perustukset. Tähän emme ole valmiita – emme missään oloissa, Sipilä sivalsi.
Terveisiä myös Jan Vapaavuorelle ja viljelijöille
Seuraava viesti lienee enemmän nykyisen hallituskumppani kokoomuksen suuntaan, tai puhetta niille keskustalaisille, joita keskustan sosiaalipoliittinen linja on huolestuttanut.
Sipilän mukaan keskusta ei ole valmis hallitukseen, jonka ohjelmassa ei ole vastausta eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseen.
– Kannustaminen yrittäjyyteen ja riskinottoon ei ole ristiriidassa sen kanssa, että huolehdimme nykyistä paremmin niistä, jotka apua tarvitsevat.
Puheessa lähti terveiset myös Helsingin pormestarille Jan Vapaavuorelle Turkuun, jossa kokoomus pitää puoluekokoustaan.
–Emme ymmärrä lainkaan kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelua. Vapaavuorelaisesta repivästä ja vastakkainasettelua ruokkivasta politiikasta sanoudumme selkeästi irti.
Seuraavina ehtoina on Sipilän mukaan vaikuttavampi koulutus-, tutkimus- ja tiedepolitiikka sekä kotimaisen ruuantuotannon edellytykset.
–Emme ole valmiita sellaiseen hallitukseen, joka ajaa alas suomalaisen ruoantuotannon. Seuraavan hallituksen on jatkettava niitä toimia, joilla turvataan maatalouselinkeinon edellytykset pysyä kannattavana koko Suomessa.
Kakkara vaihtui neliapilaksi
Puolueen menneet näytöt Sipilä on toistanut useaan otteeseen, mutta miten puolue aikoo hänen johdollaan mennä tästä eteenpäin?
– Eriarvoisuuden torjunta, ylisukupolvisuus ja yrittäjähenkisyys ovat kaiken poliittisen toimintamme perusta, Sipilä aloitti.
Show-elementtejä ei Sipilän linjapuheesta puuttunut.
Puolueen tavaramerkiksi muodostuneen "kakkaran" eli reikäleivän muotoisen tavoitetaulukon korvasi Sotkamossa nyt iso kultareunainen neliapila, joka rullattiin puoluekokouksen lavalle.
Symbolin nimi on luottamuksen apila, ja terälehdet kuvaavat Sipilän mukaan puolueen neljää peruspilaria: koulutusta tai osaavaa kasvua, huolenpitoa, realistista vihreyttä ja vastuunkantoa.
Sipilä rauhoitteli puoluekokousväkeä teknologisen kilpajuoksun, kuten tekoälyn ja digitalisaation murroksessa.
– Suomella on miljoonan ihmisen uudelleenkouluttamisen tarve 10 vuoden aikana.
– Meillä ei ole mitään syytä pelätä tuota murrosta. Olemme tutkimusmyönteistä oivaltavaa keksijäkansaa, jonka juuret ovat talonpoikaiskulttuurissa.
Pian päiden päältä kuului pörinää, ja lavaa kohti lensi Postin kirjekuori, jota lennätti pieni lennokki, drone. Se toi mukanaan kyltit neliapilan pilareiksi.
– Ehkä tulevaisuudessa dronet tuovat postin kotiin, Sipilä viihdytti nauravaa ja aplodeeraavaa yleisöä.
Sipilä havahtui seksuaalisesta häirintään: Mikä meitä vaivaa?
Sipilä kertoo havahtuneensa Suomen synkkään ongelmaan, lähisuhdeväkivaltaan: parisuhteessa olleista naisista lähes kolmannes on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin käyttämää väkivaltaa.
Sipilä kuvailee väkivaltaisuutta kansakunnan kokoiseksi, syvälle pesiytyneeksi ongelmaksi, joka pitää ratkaista.
–. Vaikenemisen aika on ohi.
– Suomessa naiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa toiseksi eniten kaikista EU-maista. Yläkouluikäisistä tytöistä joka kolmas on kokenut viimeisen vuoden aikana seksuaalista häirintää. Mikä meitä vaivaa, Sipilä kysyi.
Väkivallasta tai häirinnästä ilmoittamisen kynnys on Sipilän mukaan liian korkea.
–Seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan tapauksista poliisille ilmoitetaan vain noin 20 prosenttia. Sen on muututtava.
Pidempi oppivelvollisuus, työvoimapalveluja järjestöistä
Keskusta pidentäisi oppivelvollisuutta yhdellä vuodella.
– Esitämme oppioikeutta. Se tarkoittaa oppivelvollisuuden pidentämistä yhdellä vuodella sekä jatko-opintovalmiuksien lisäämistä peruskoulun oppimäärän lisäksi oppivelvollisuuden kriteereihin.
Jos alle 18-vuotias keskeyttää koulunsa, hänet ohjattaisiin takaisin koulutukseen. Se voisi olla vapaata sivistystyötä, kymppiluokka tai valmentavaa koulutusta.
– Nuoresta otettaisiin koppi, Sipilä sanoo
Sosiaaliturvan uudistamisessa tärkeintä on Sipilän mukaan työnteon aloittamisen joustavoittaminen, vaikka kyse olisikin muista kuin kokopäiväisistä vakitöistä, kuten lyhytaikaisista, osa-aikaisista tai määräaikaisista työsuhteista.
–Työttömyys on suurin köyhyyden aiheuttaja, Sipilä perustelee.
Monituiset järjestöt pitäisi ottaa vahvemmin apuun työttömien työllistämiseksi, Sipilä esittää. Lisää palveluntarjoajia tarvitaan etenkin osatyökykyisten tarpeisiin.
–Eli erilliset työvoimatoimistot, jotka keskittyisivät pelkästään osatyökykyisten palveluihin. Haastan kolmannen sektorin mukaan, Sipilä sanoi.