Kokoomuksen puoluekokousväki Turussa pystyy keskittymään viikonloppuna muihinkin asioihin kuin soten valinnanvapauteen, koska merkittävimmät sote-puheet kuultiin perjantai-iltana Petteri Orpon ja Jan Vapaavuoren sanasodassa puoluekokoussalin ulkopuolella.
Kaksikko ei ollut Sotettaako-keskustelun ainoita puhujia, mutta heihin yleisö ja etenkin tiedotusvälineet keskittyivät.
– Tämä on taistelu, joka on käytävä.
Näin muotoili Jan Vapaavuori perjantai-iltana lähtökohtaansa. Niin paljon ongelmia Vapaavuori näkee sote-maakunta -mallissa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puolusti hartaasti hallituksen sote-ratkaisuja ja yhtä hartaasti Helsingin pormestari Jan Vapaavuori hallituksen sote-suunnitelmia arvosteli.
Orpon ja Vapaavuoren yhteisesiintyminen salli helpotuksen huokauksen puoluekokousväelle. Nyt kesälomien aloitus-piknikin tunnelmaa ikävästi varjostanutta kiistaa on ainakin yritetty siirtää ensi viikkoon ja takaisin eduskuntaan. Eikä kukaan voi sanoa, että kiistaa olisi yritetty lakaista maton alle.
Sekä Orpo että Vapaavuori vakuuttelivat, että asiathan tässä riitelevät, eivät kaverukset keskenään. Sama erimielisyys kuin kaksikolla, on myös jakolinjana puolueessa.
Jos sote-keskustelun yleisön taputusten voimakkuudesta pääteltäisiin kokoomuksen sote-voimasuhteita, Orpon kanta olisi johdossa. Kiista jää elämään puolueeseen yli puoluekokouksen.
Toki sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaudesta ja maakuntahallinnosta puhuttaneen virallisestikin puoluekokouksessa, onhan esityslistalla aloitteet maakuntien määrän vähentämisestä ja maakuntaveron torjumisesta.
Sote-kevät ei todellakaan ole ollut helppo Petteri Orpolle.
Suosittu kokoomuspoliitikko Helsingin pormestarina on hallituksen tärkeimmästä hankkeesta tasan eri mieltä kuin puolueen puheenjohtaja.
Kansanedustaja Harry Harkimo uskoo enemmän omaan poliittiseen liikkeeseensä kuin Orpon kokoomukseen. Harkimo keräsi viime eduskuntavaaleissa Alexander Stubbin jälkeen toiseksi eniten kokoomusääniä Uudeltamaalta. Kansanedustaja Kaj Turusen loikka sinisistä kokoomuksen on laiha lohtu.
Ja ainakin pari muuta kokoomuslaista kansanedustajaa, Elina Lepomäki ja Susanna Koski, aikovat äänestää hallituksen sote-mallia vastaan.
Kukkapuska on luvassa Petteri Orpolle lauantaina merkiksi toisesta puheenjohtajakaudesta. Kaksi vuotta sitten Orpo voitti puheenjohtajavaalissa Alexander Stubbin. Nyt ei ole vastaehdokasta.
Kukitus on myös merkki pääministerikisan alkamisesta. Kaikki muu kuin ykkössija eduskuntavaaleissa olisi kokoomusväelle pettymys.
Tummina pilvinä Orpon sinisellä kokoomustaivaalla on menestys puoluekannatuskyselyissä. Esimerkiksi Ylen kyselyssä SDP meni ohi ja keskustankin kannatus on elpymään päin. Erittäin todennäköisesti sote-soppa heijastuu kokoomuksen kannatukseen.
Eikä sote-rintamalla helpota.
Nimenomaan tällä hetkellä Petteri Orpo siis tukee hallituksen mallia sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaudesta sekä maakuntien perustamisesta.
Eduskunnassa, valiokunnissa ja ratkaisevissa äänestyksissä, sote vaatii vielä paljon hallituspuolueiden puheenjohtajien paimentamista.
Ja edelleen on mahdollista, että Orpo ja kokoomus voivat vielä parissakin eduskunnan käsittelyvaiheessa vetää pois tukensa sotelta ja maakunnilta. Siinä samassa todennäköisesti hallituskin kaatuisi.
Tätä kokoomuksen sote-kiistaa Orpo ja Vapaavuori kantavat mukanaan todennäköisesti lopun uraansa.
Jos hallituksen sote-malli kaatuu ennen hyväksymistä, herää kysymys, mikä on vaikutus Petteri Orpon asemaan kokoomuksen puheenjohtajana. Ja mihin Jan Vapaavuori haluaa seuraavaksi vaikuttaa tai pyrkiä.
Jos hallituksen sote-malli toteutuu, se on hyvässä ja pahassa pääasiassa Petteri Orpon ja Juha Sipilän, kokoomuksen ja keskustan, malli. Jan Vapaavuori kamppaili Helsingin nimissä, tappiossa kolhu jäisi pienemmäksi kuin ministereillä.
Koska todennäköisesti alku olisi toteutuvassakin sotessa hankalaa, ongelmia saisi selittää kokoomuksesta – kukapa muukaan kuin Petteri Orpo.
Puheenjohtajan valinta suorana Areenassa alkaen kello 10.
Lue lisää:
Suomesta monarkia, huumausaineet sallituiksi ja Alkon monopoli purettava – kokoomus linjaa myös näistä asioista viikonloppuna
Analyysi: Petteri Orpon kokoomus-vene vuotaa