Kemin tälle vuodelle toteutettu kunnallisveron korotus uhkaa kulua kaupungin talouden paikkaukseen. Huhtikuun lopun taloustilanteen perusteella kaupungin budjetti uhkaa pettää 3,7 miljoonalla eurolla.
Vasemmistoliiton ja SDP:n ajama veronkorotus perusteltiin päiväkoti- ja kouluverkon investoinnilla ja se toteutettiin ennakoivasti.
Vaikka Kemin talous on menossa ennakoitua heikompaan suuntaan, Kemin vasemmistoliiton puheenjohtaja Jouko Pasoja pitää kiinni siitä, että veronkorotusta ei käytetä käyttötalousmenoihin.
– Veronkorotus tehtiin korvamerkittynä siten, että se tulee päiväkoti- ja kouluverkon rakentamiseen. Siitä pidetään kiinni. Kaikki puolueet ovat olleet siitä yhtä mieltä. Sitä ei käytetä kaikkiin maksuihin, mitä tulee olemaan, Pasoja sanoo.
Kaupunginvaltuustossa veronkorotuksen puolesta äänestivät vain vasemmistoliiton, demareiden ja vihreiden edustajat. Jos kaupungin budjetti ei pidä, niin käytännössä veronkorotuksen tuotto valuu käyttötalouteen, kuten korotuksen vastustajat ovat pelänneet.
Veronkorotuksella kaupunki kerää noin 1,7 miljoonaa euroa.
Kokoomus haluaa säästää 10 miljoonaa
Kokoomus on tehnyt valtuustoaloitteen kouluverkkoselvityksen harkitsemisesta uudelleen.
– Kemin kokoomuksen puheenjohtajana voin vakuuttaa, että kokoomuksella on tässä takana vain vilpitön huoli kaupungin taloudesta. Tässä ei ole ollenkaan ajateltu poliittista profilointia tai vaalistrategiaa, sanoo Kemin kokoomuksen puheenjohtaja Kalle Helske.
Aloitteessa esitetään, että Karihaaraan ei rakennettaisi monitoimitaloa ja koulu remontoitaisiin vain eskareista kuutosluokkalaisille. Yläkoululaiset siirrettäisiin Karihaarasta keskustaan entiseen tyttölyseoon.
Esitys pohjautuu kaupunginjohtaja Tero Nissisen vuodentakaiseen esitykseen, joka on arviolta 10 miljoonaa halvempi kuin valtuuston marraskuussa tekemä ratkaisu, jonka hintalapun on arvioitu nousevan 23 miljoonaan euroon.
– Säästö olisi tullut pääosin kahdesta elementistä. Karihaara olisi peruskorjattu alakoululle ja yläkoulu siirretty entiseen tyttölyseoon. Toinen puolikas olisi tullut siitä, että yksi päiväkoti olisi toteutettu yksityisenä palvelusetelin avulla, Nissinen kertoo.
Nissinen esitti kaupunginhallitukselle kyseistä halvempaa ratkaisua, mutta kaupunginhallituksessa ainoastaan kokoomus oli Nissisen kannalla. Nissinen jätti päätökseen eriävän mielipiteen, koska hallituksen valtuustolle tekemä esitys ylitti hänen mielestään kaupungin taloudellisen kantokyvyn.
– Huoli investoinnin mitoituksesta on kasvanut, koska talousnäkymä on huonompi kuin vuosi sitten, Nissinen kertoo.
Vasemmistoliitto ja SDP eivät avaa valtuuston päätöstä
Kemin koulu- ja päiväkotiratkaisun avaaminen on erittäin epätodennäköistä, koska valtuustossa yksinkertaisen enemmistön muodostavat vasemmistoliitto ja SDP eivät aio avata valtuuston viime vuonna hyväksymää ratkaisua.
Sosiaalidemokraatit ovat käsitelleet asiaa ja he aikovat pitäytyä valtuuston viime vuonna hyväksymässä koulu- ja päiväkotiverkkoratkaisussa.
– Kemissä on linjattu, että mennään yhteiskouluun eli ala- ja yläkoululaiset käyvät samaa koulua. Se on lapsen kasvun kannalta parempi vaihtoehto, korostaa Kemin demareiden puheenjohtaja Pekka Tiitinen.
Myöskään vasemmistoliitto ei aio avata pakettia.
– Niillä keskusteluilla mitä on käyty, me olemme valtuuston viime vuonna tekemän päätöksen takana, sanoo Kemin vasemmistoliiton puheenjohtaja Jouko Pasoja.
Sekä vasemmistoliittoa että demareita epäilyttää, onko halvemmalla ratkaisulla kuitenkaan mahdollista saada aikaan esitetyn suuruista säästöä.
– Entiseen tyttölyseoon ei ole tehty putkiremonttia. Lisäksi sinne täytyisi rakentaa toinen liikuntasali, koska ammattikorkeakoulu on muuttanut yhden liikuntasalin auditorioksi. Näistä tulisi isot kustannukset, Tiitinen sanoo.
Kokoomuksen aloite on lähetetty koulutuslautakunnan ja tilatyöryhmän valmisteluun.