Keskustan Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajan Markku Rossin ura valtakunnallisessa politiikassa päättyy tähän vaalikauteen. Rossi ei enää asetu ehdokkaaksi seuraavissa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa tai tälle vuodelle kaavailluissa maakuntavaaleissa.

Rossi on kuudennen kauden kansanedustaja. Hän nousi eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 1991 vaaleissa, mutta putosi seuraavissa vaaleissa. Vuoden 1999 vaalien jälkeen Rossi pääsi kansanedustajaksi kahdesti varaedustajan paikalta ja sen jälkeen hänet valittiin kansanedustajaksi neljissä vaaleissa.

Rossi toimii myös Kuopion kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana.

Otsikkoa ja ensimmäistä lausetta korjattu 4.6.2018 klo 13:40 tilannetta paremmin kuvaamaan muotoon

Juttuun korjattu 4.6.2018 14:49 ensimmäinen puheenjohtaja varapuheenjohtajaksi