Riitta Mäkinen Jyväskylästä nousee eduskuntaan Susanna Huovisen tilalle.
Huovinen luopui kansanedustajuudesta kesken kauden tultuaan valituksi Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtajaksi. Hän ilmoitti päätöksestään vetäytyä valtakunnan politiikasta huhtikuun puolivälissä.
Riitta Mäkinen on vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärän perusteella Huovisen seuraaja. Hän on kuitenkin harkinnut kansanedustajaksi lähtöään Huovisen ilmoituksesta lähtien.
Yhtenä huolenaiheena hänellä oli perheen ja kansanedustajuuden yhteensovittaminen.
– Ei kyse ole ollut niinkään siitä, että onko halua ottaa (kansanedustajan tehtävää) vastaan, vaan ihan miten elämän ja arjen saa sujumaan niin että kaikilla on hyvä olla, Mäkinen perustelee pitkää harkinta-aikaansa.
Nyt hän on kuitenkin vakuuttunut, että arki saadaan sujumaan välimatkoista huolimatta.
– Rankkaa on reissaaminen Keski-Suomesta, mutta työ on äärettömän mielenkiintoinen, siitä ei ole epäilystäkään.
Mäkisen nousemisesta eduskuntaan kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.
Kansanedustajuus pistää muut luottamustoimet harkinnan alle
Riitta Mäkinen on vaikuttanut Jyväskylän kunnallispolitiikassa kymmenen vuotta. Hänet valittiin 29-vuotiaana kaupunginvaltuustoon vuonna 2008. Nykyään Mäkinen toimii Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja on myös maakuntavaltuuston jäsen.
Hän ehti jo ilmoittaa asettuvansa ehdolle tulevissa maakuntavaaleissa, mutta kansanedustajuus pistää asian uuteen harkintaan:
– Kovin monella jakkaralla ei ole syytä istua, Mäkinen linjaa.
Hän aikoo kuitenkin jatkaa Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Mäkinen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) ja ammatiltaan hankepäällikkö.
Riitta Mäkinen sai vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 3032 ääntä ja on ollut Keski-Suomen vaalipiiristä SDP:stä ensimmäisellä varasijalla.
Seuraavat eduskuntavaalit käydään huhtikuussa 2019.
Muokattu klo 16:09: Lisätty Riitta Mäkisen kommentit