Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuutti tänään torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että hallitus ei ole antanut minkäänlaista poliittista ohjausta perustuslakivaliokunnalle liittyen Ilta-Sanomille vuodettuun soteuudistuksen keskeneräiseen lausuntoluonnokseen.

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka sanoi puheenvuorossaan, että perustuslaissa määritelty vallan kolmijako vaarantui viime viikolla, kun perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnos päätyi hallituksen käyttöön ja julkisuuteen.

– On vakavaa, että hallitus hankki käyttöönsä lausuntoluonnoksen voidakseen suunnitella, millä tavalla vaikuttaisi niin, että lakiesitykset saadaan läpi, Harakka syytti.

– Ja jos on edes epäilys siitä, että hallitus käyttää julkisuutta valiokunnan häiritsemiseen, tarvitaan tapahtumasta huolellinen selvitys. Kysyn siis ministeri Orpolta, nimenomaan ministeri Orpolta, onko teillä ollut tämä keskeneräinen luonnos käytössänne, hän kysyi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) sijaan pääministeri Sipilä vastasi kysymykseen toteamalla, että vuoto on äärimmäisen vakava asia. Sipilä sanoi, että edustajan esittämä syytös on erittäin vakava.

– Minulla ei ole tuota luonnosta käytössä. En ole sanaakaan sellaisesta voinut lukea ja ministeri Orpo tuossa vieressä kuiskaa, että ei hänelläkään ole sellaista käytettävissä, Sipilä sanoi.

Pääministerin mukaan he kunnioittavat ehdottavasti sitä, että perustuslakivaliokunnalla on riippumaton esityksen perustuslaillinen arviointi.

– Voin vakuuttaa, että minkäänlaista poliittista ohjausta emme ole antaneet. Tämän varmasti valiokunnan jäsenet voivat todistaa, Sipilä sanoi.