Huhtikuun 2015 eduskuntavaalivoiton jälkeen keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä valitsi hallituksensa kolmanneksi pyöräksi kokoomuksen.

Sipilän silmissä Alexander Stubbin johtama kokoomus vaikutti vakaammalta kumppanilta kuin sisäisten riitojen repimä ja eduskuntavaaleissa neljänneksi romahtanut SDP.

Konkarit suosittelivat punamultaa

Keskustan sisällä moni politiikan konkari suositteli Sipilälle punamultahallitusta eli yhteistyötä perussuomalaisten ja SDP:n kanssa. Muistissa oli, että kokoomuksen kyydissä hallituskumppaneille käy huonosti.

Antti Rinteen ja Jutta Urpilaisen toukokuun 2014 puheenjohtajataistelun jättämät haavat olivat keväällä 2015 SDP:n sisällä vielä vereslihalla.

Vaalitappio heikensi Antti Rinteen asemaa tuoreena puoluejohtajana ja tiedossa oli, että Rinne oli estänyt Urpilaisen valinnan eduskuntaryhmän johtoon.

Toukokuussa 2015 SDP näytti epävarmalta kumppanilta.

Kolmen ässän kuherruskuukausi

Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Ei siis ihme, että Sipilä päätyi kasaamaan hallitusta kolmen suurimman puolueen eli keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen pohjalle. Se tuntui varmaan siinä tilanteessa yksinkertaisimmalta ratkaisulta.

Lähtötilanteessa toukokuun lopulla Sipilän hallituksella oli eduskunnassa turvallinen enemmistö. Hallituspuolueilla oli yhteensä 124 kansanedustajaa.

Kevään 2015 hallitusneuvotteluiden tunnelmaa kuvasivat Sipilän vakuuttelut, että kolme puoluetta oli muuttunut yhdeksi puolueeksi. Sipilä, Stubb ja peruspomo Timo Soini loistivat kilpaa kevätauringon kanssa.

Kokoomusväki suitsutti pääministerin paikalta pudonnutta Stubbia kokoomuksen noususta hallitukseen, valtiovarainministerin salkusta ja kokoomuslaisesta hallitusohjelmasta.

Keskustan sisällä tunnelmat olivat pian vaalivoiton jälkeen latistumassa. Ministerivalinnat jättivät katkeruutta eduskuntaryhmän konkariosastolle.

Pääministeri jyräsi kokoomuksen

Hallituksen sisällä lusikat uhkasivat mennä jakoon ensimmäisen kerran marraskuussa 2015 ja riidan aiheena oli tietenkin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus eli sote.

Hallitusneuvotteluissa oli sovittu sote-uudistuksen askelmerkeistä ja maakuntavetoisesta palvelujen järjestämisestä. Valinnanvapaus oli määrä toteuttaa myöhemmässä vaiheessa.

Syksyllä 2015 keskusta ja kokoomus kiistelivät maakuntien määrästä. Kokoomus halusi maakuntien määrän mahdollisimman pieneksi, mutta oli valmis nielemään 12 maakuntaa. Keskusta vaati ja lopulta sai 18 maakuntaa, mutta sen hintana oli valinnanvapauden nopeampi tahti.

Syksyn 2015 sote-vääntö jätti särön kokoomuksen eduskuntaryhmään. Pääministeri Sipilä oli uhannut kaataa hallituksen ja moni kokoomusedustaja koki jääneensä Sipilän jyrän alle. Alexander Stubbin asema kokoomuksen johdossa sai kolauksen.

Kolmesta ässästä SOS-kolmikko

Kokoomuksen sisällä epäluottamus Stubbia kohtaan johti puheenjohtajan vaihtumiseen kesäkuussa 2016, kun Petteri Orpo kukisti Stubbin.

Orpon nousu kokoomuksen johtoon hajotti hallituksen alkuperäisen kolmen ässän troikan. Pilkkakirveet väänsivät hallituksen johtokolmikon tämän jälkeen SOS-muotoon.

Kokoomusjohdossa Orpolla oli näytön paikka. Kevään 2017 kuntavaaleissa Orpo nostikin kokoomuksen taas suurimmaksi puolueeksi. Hallitusyhteistyön hedelmät näyttivät jälleen kerran tippuvan kokoomuksen koriin.

Sipilän, Orpon ja Terhon SOT-hallitus

Orpo nousi pääministerin sijaiseksi kesällä 2017, kun keskusta ja kokoomus heittivät Jussi Halla-ahon komentoon siirtyneet perussuomalaiset ulos hallituksesta.

Hallituskelpoiset perussuomalaiset muodostivat oman eduskuntaryhmänsä ja perustivat myöhemmin Sininen tulevaisuus – puolueen, jonka puheenjohtaja Sampo Terho oli perinyt Timo Soinin paikan hallituksen kärkikolmikossa.

Hallituspohjan muutosten jälkeen Sipilän hallituksen enemmistö eduskunnassa oli kutistunut. Tässä vaiheessa hallituspuolueilla oli yhteensä 105 kansanedustajaa ilman puhemiestä.

Soten valinnanvapaus palasi politiikan etukentälle kesällä 2017. Perustuslakivaliokunta vaati hallitukseen esitykseen merkittäviä muutoksia ja asia palasi uuteen valmisteluun.

Sote-paketti repii kokoomusta

Kokoomuksen sote-rivit alkoivat horjua eduskunnassa maaliskuussa 2018, kun Elina Lepomäki ilmoitti äänestävänsä hallituksen sote-uudistusta vastaan.

Lepomäki epäili sote-uudistuksen luvattuja säästöjä. Lepomäen mukaan vaarana oli, että sotesta toteutuisi maakuntahallinto, mutta valinnanvapauden kohtalo jäisi epävarmaksi.

Kokoomuksen sisällä Helsingin pormestari Jan Vapaavuori oli jo aiemmin virittänyt oman sote-kapinansa.

Kevään aikana irtioton kokoomuksesta tehnyt kansanedustaja Harry Harkimo on epäillyt sote-uudistuksen järkevyyttä.

Toukokuussa kokoomuksen sote-kapinallisiin liittyi kansanedustaja Susanna Koski. Hän ilmoitti äänestävänsä hallituksen sote-uudistusta vastaan.

Hallituksen sote-enemmistö eduskunnassa on kutistunut 101 kansanedustajaan, kun soten vastustajiin lasketaan myös kesäkuussa eduskuntaan palaava, keskustasta eronnut Paavo Väyrynen.

Kokoomus punnitsee vielä sotea

Perustuslakivaliokunta viimeistelee parhaillaan lausuntoaan soten valinnanvapaudesta. Julkisuuteen vuotaneet tiedot valiokunnan ensimmäisestä lausuntoversiosta ennakoivat ongelmia kokoomuksen kynnyskysymyksille eli valinnanvapauden aikataululle ja tiukoille rahoituskehyksille.

Kokoomusjohtaja Petteri Orpo on varannut kokoomukselle uuden harkinnan paikan, kun sote-uudistuksen reunaehdot paljastuvat.

Keskustan suunnasta on jo kyselty, onko kokoomus enää sitoutunut sote-uudistuksen toteuttamiseen. Luottamus ei ole enää järin vahvaa.

Hallituksen tärkeimmän uudistuksen kaatuminen kalkkiviivoilla johtaisi todennäköisesti hallituksen kaatumiseen ja mahdollisesti ennen aikaisiin eduskuntavaaleihin. Sillä olisi varmasti vaikutuksia myös puolueiden tuleviin yhteistyösuhteisiin.

Puheet Sipilän hallituksen jatkamisesta vähemmistöhallituksena ja sote-uudistuksen toteuttamisesta ilman kokoomusta kertovat siitä, miten villinä sote-karuselli jo pyörii.