Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuutteli Pääministerin haastattelutunnilla, että hallitus on sitoutunut viemään sote-uudistuksen maaliin saakka.
Epäilykset asian suhteen ovat syntyneet, kun kokoomuksen eduskuntaryhmästä Susanna Koski ja Elina Lepomäki ovat ilmoittaneet äänestävänsä lakipakettia vastaan.
Kansanedustaja Harry Harkimo puolestaan erosi kokoomuksesta ja on suhtautunut uudistukseen kriittisesti.
- Puheenjohtaja Petteri Orpo on vakuuttanut viimeksi perjantaina, että ryhmä on kasassa ja että irtiotot on enemmän tai vähemmän nähty, Sipilä sanoi.
Hallituksen enemmistö menee kuitenkin tiukaksi, koska sote-uudistusta näyttää tukevan 101 kansanedustajaa 200:sta.
Uudistus täyttää tavoitteet
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että sote-uudistuksen pitää täyttää sille asetetut tavoitteet. Jos näin ei käy, kokoomuksen eduskuntaryhmän ei pidä sitä tukea.
– Kaikki tavoitteet on yhdessä sovittu ja ne ovat hallituksen esityksessä. Nyt odotamme rauhassa perustuslakivaliokunnan käsittelyä ja sen jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunta käy sen läpi. Minulla ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö meidän yhteiset tavoitteet toteutuisi.
Perustuslakivaliokunnasta tihkuneiden tietojen perusteella siellä on paineita lykätä valinnanvapauden toteutumista. Samalla valiokunta vääntää peistä sote-palveluiden budjettirajoitteesta, jonka voidaan nähdä olevan ristiriidassa perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden kanssa.
Sipilän mukaan sote-uudistuksen tekemättä jättäminen ei ole vaihtoehto.
– Olemme nähneet merkkejä siitä, kuinka villiksi yksityisen puolen markkinoiden valtaaminen menee tilanteessa, jossa emme uudistusta vie määrätietoisesti maaliin.
Perustuslakivaliokunnan tavoitteena on antaa lausunto sote-uudistuksesta ensi viikolla.
Maakuntavaalit "hieman lykkääntyvät"
Pääministerin Sipilän mukaan nyt on selvää, että lokakuulle kaavaillut maakuntavaalit lykkääntyvät.
– Se lienee selvää, että maakuntavaalien ajankohta lykkääntyy hieman. Tässä pitää huolehtia siitä, että meillä on riittävä aika vaalien järjestämiseen. Vaalit pitää järjestää kuitenkin niin hyvissä ajoin, että demokraattisesti valitut päättäjät pääsevät valmistelemaan toimeenpanoa. Tässä tasapainoilussa vaalipäivä pitää asettaa.
Hallituksen esityksessä 18 uutta maakuntaa aloittaisi vuoden 2020 alussa ja valinnanvapaus astuisi voimaan vuotta myöhemmin.
Pääministeri Sipilän mukaan sote-uudistuksen valinnanvapausmallista ja maakuntahallinnosta päätetään eduskunnassa yhtä aikaa.
– Valinnanvapaus pannaan toimeen porrastetusti hallituksen esityksen mukaan, koska perustuslakivaliokunta vaati porrastamista viime kesänä. Julkisten tietojen mukaan painetta on lisätä porrastamista.
Lue lisää:
Natiseeko hallitus liitoksissaan, kaatuuko sote? Pääministerin haastattelutunnilla poikkeuksellinen jännite, Yle seurasi hetki hetkeltä
Ymmärrätkö miten sote vaikuttaa sinuun? Kokeile Ylen pelillä