Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski aikoo äänestää sote-uudistusta vastaan eduskunnassa, kertovat Ilkka ja Pohjalainen.

Koski arvioi lehdille, että ongelmat nykyisessä sote-mallissa ovat sekä aikataulullisia että sisällöllisiä. Esimerkkeinä hän nimeää julkisen talouden säästöt ja valinnanvapauden toteutumisen.

Koski kertoo, että kyseessä on hänen oma itsenäinen ulostulonsa. Hän ei halua vielä arvioida, miten hänen asemansa tulee muuttumaan kokoomuksen sisällä.

– Tämä on minun henkilökohtainen ratkaisu. Myös Vaasan keskussairaala on ollut kaikille pohjalaisille kaikin puolin vaikea kysymys ja olen sen huomioinut ratkaisussani, sanoo lehtien haastattelussa.

Kosken ratkaisu tarkoittaa sitä, että hallituksen enemmistö hupenee sote-äänestyksessä 102 kansanedustajaan. Jo aiemmin kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki on kertonut aikovansa äänestää uudistusta vastaan.

Huhtikuussa kokoomuksesta eronnut Harry "Hjallis" Harkimo ei ole vielä päättänyt, miten toimii sote-äänestyksessä.