Kokoomus taistelee pääministeripaikasta, SDP taistelee pääministeripaikasta, keskusta taistelee kannatuksensa nostamisesta, siniset taistelee puolueensa olemassaolosta: panokset ensi kevään eduskuntavaaleissa ovat kovat.
Politiikan toimittajien yhdistyksen väittelytilaisuudessa ottivat yhteen kannatuskyselyjen perusteella pääministeripaikan kärkikisaajat. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kiistelivät eniten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta ja maakuntauudistuksesta.
Petteri Orpo puhui myös, kuinka tärkeää on valtion velanoton painaminen kohti nollaa ja tiukka talouskuri.
Ja sitten se ehdotuskin tuli: tuloveroale keskiluokalle.
– Sen jälkeen kun on uudistettu sosiaaliturvaa, katse kääntyy erityisesti seuraavalla vaalikaudella keskituloisten verotuksen keventämiseen.
Orpo siirtäisi verotuksen painopistettä kulutukseen, haittaveroihin ja välillisiin veroihin.
Ei toki ole uutta, että kokoomuksen puheenjohtaja puhuu veronalennuksista. Edes valtiovarainministeri ei voi tarjota pelkkää talouskuria, kun vaalit alkavat kajastaa horisontissa.
SDP:n Rinteellä kaikki pelissä eduskuntavaaleissa
SDP on käyttänyt oppositioaikaansa uusien avausten suunnitteluun: sosiaaliturvaksi uusi yleisturva, veronkiristystä omistuksiin ja korotus matalimpiin eläkkeisiin. Jos joskus kilpailijat arvostelivat SDP:tä ehdotusten puutteesta, nyt ideaa pukkaa kuin liukuhihnalta.
Rinteellä on kaikki pelissä, sillä SDP ei ole Rinteen kaudella voinut julistautua vaalivoittajaksi vielä kertaakaan.
Suurimman oppositiopuolueen ehdotustahti kertoo lähestyvistä vaaleista ja saa myös muut tuomaan esiin omia vaihtoehtojaan.
Poliittinen keskustelu muistuttaa nyt vaalikampanjointia: varmuuden vuoksi ainakin syksyn mahdollisia maakuntavaaleja varten, mutta erityisesti eduskuntavaaleihin.
Keskustan suosio kannatusmittauksissa on jäänyt jälkeen kokoomuksesta ja SDP:stä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen lohduttautui maaliskuussa ajatuksella, ettei puolue ole vielä ehtinyt lupaamaan, mitä se tekee seuraavaksi.
Huhtikuun puoluevaltuustossa keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä lupasikin jatkoa pienituloisimpien perusturvan parannuksiin. Listalla on myös työelämässä paikallisen sopimisen lisääminen ja muita uudistuksia.
Siniset kutsui "isoksi paljastukseksi" uutta puoluetunnustaan
Hallituspuolue siniset taistelee eduskuntavaaleissa olemassaolostaan. Maaliskuussa puolue tehtaili ehdotuksen päivässä. Jatkona oli "iso paljastus puolueen identiteettiin liittyen" viime viikolla: puolueen uusi logo, tyylitelty sininen S-kirjain.
Osa sinisten ehdotusten toteutuksesta on muiden puolueiden tapaan siirretty suosiolla seuraavan hallituksen vastuulle.
Sinisten puheenjohtajan Sampo Terhon lempilapsi, opintotuen tulorajojen poistaminen tai nostaminen jää korkeintaan selvityksenä eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen käyttöön.
Vasemmistoliitto liittyi ehdotuksillaan joukkoon keskiviikkona. Puolue listasi keinoja, joilla torjutaan työelämän muutosten aiheuttamaa epävarmuutta työntekijöille: parempia kouluttautumismahdollisuuksia, rahaa tutkimus- ja kehitystoimintaan, perhevapaauudistus ja työttömyysturvan karensseista luopumista.
Puolueiden aloiteruuhkaa lisää lähiviikkoina se, että keskusta, kokoomus, vihreät ja RKP pitävät puoluekokouksensa. Pitkän aikavälin tavoitteet sekoittuvat somasti tavoitteisiin tässä tai seuraavassa hallituksessa.
Kaikki nämä ja paljon muuta on siis luvassa äänestäjille. Hyvää tietysti on se, että parhaassa tapauksessa poliittiset vaihtoehdot puolueiden välillä tulevat selväksi.
Kuka vanhoja muistaa: jakovara vaihtui velanotoksi
Samaan aikaan kun näitä lupauksia annetaan, valtio ottaa edelleen uutta velkaa. Tälle vuodelle uutta velkaa on budjetoitu kolmisen miljardia euroa. Valtiovarainministerin mukaan määrä saattaa kutistua miljardiin tai puoleentoista. Ensi vuodelle toiveissa on velanoton painuminen lähelle nollaa.
Voi toki olla, että verotulojen kasvu tai valtion veropohjan tilkitseminen onnistuu ja tuo niin paljon lisärahaa valtiolle, ettei hyvien tavoitteiden suma lisää velanottotarvetta. Mutta jälleen kerran talouskasvun aikana tulee mieleen vanha kysymys maltista ja vaurastumisesta.
Jakovara oli suosittu termi ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja. Siis kuinka paljon oli varaa lisätä julkisia menoja ja keventää verotusta. Tuolloin arviot liikkuivat miljardiluokassa.
Sitten seurasi asuntolainakriisi Yhdysvalloissa. Aluksi silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) oletti, ettei kriisi merkittävästi horjuta Suomen taloutta.
Nyt jälkiviisaasti puhutaan jo talouskasvun menetetystä vuosikymmenestä.