Keskustan rovaniemeläinen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi arvostelee SDP:n esittämiä yrittäjien veronkorotuksia. Lohi arvelee, että yrittäjävähennyksen poisto ja osinkoverotuksen korotus heikentäisivät talouden ja työllisyyden kasvua.
Lohen mielestä SDP ei ymmärrä yrittäjyyttä.
– Suomen käänteen varmistanut työllisyyden kasvu on ollut pitkälti pk-yrittäjien harteilla. Uudet työpaikat syntyvät niihin. Siksi en pidä SDP:n esittämiä yrittäjien veronkorotuksia viisaina, Lohi kirjoittaa tiedotteessaan.
– Lisäksi SDP haluaa heikentää yritysten sukupolvenvaihdosten edellytyksiä, vaikka Suomessa on paljon iäkkäitä yrittäjiä, joiden yritysten jatkuvuus pitää saada turvattua, hän jatkaa.
Lohi löytää demareiden vero-ohjelmasta kuitenkin myös kannatettavia asioita, kuten pienituloisten aseman parantaminen ja kaivannaisveron kehittäminen.
– Meidän pitää rakentaa yhdessä malli, joka toisaalta varmistaa, että kaivostoimintaa kannattaa Suomessa harjoittaa ja toisaalta takaa, että samalla osa hyödystä jää paikallisyhteisölle, joka haitatkin kärsii, Lohi kirjoittaa.