Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen kommentoi ensimmäistä kertaa uutta kohua liittyen perussuomalaisten kansanedustajan ja varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren pro graduun.

Yliopisto sai uuden, yksityishenkilön tekemän esiselvityspyynnön Huhtasaaren pro gradu -työstä viime viikon keskiviikkona. Esiselvityspyynnössä viitataan Tiina Simpasen pro gradu -tutkielmaan, jota yliopistolla ei ollut käytössään (Turun Sanomat) ennen kuin tänään maanantaina aamulla. Tämän vuoksi Hämäläinen ei ole kommentoinut asiasta virinnyttä kohua aikaisemmin.

– Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistuksen mukaan rehtori tekee päätöksen esiselvityksen aloittamisesta. En ole halunnut julkisuudessa ottaa virallisesti kantaa puoleen tai toiseen. Tähän mennessä olemme olleet täysin yksittäisen netissä olevien kuvakaappausten varassa, että onko kyseessä plagiointi ja jos on, kuinka vakava.

Yliopisto on tutkinut alustavasti tänään saamansa uuden materiaalin. Todennäköisesti lähipäivinä tehdään päätös, käynnistetäänkö uusi esiselvitys vai ei.

Svenska Yle paljasti viime viikolla, että Huhtasaaren pro gradussa on enemmän plagiointia kuin mitä kävi ilmi aiemmin tehdyssä Jyväskylän yliopiston esiselvityksessä. Selvityksen mukaan Huhtasaaren gradussa on kopioituna jopa 30 prosenttia Tiina Simpasen vuonna 2001 kirjoittamasta pro gradu -työstä "Kohti monikulttuurista koulua".

Laura Huhtasaari kommentoi uusinta plagiointiepäilyä viime viikolla toteamalla asian olevan aika tarkoituksenhakuista.

Asia on saanut paljon mediahuomiota, ja erityisesti somekeskustelu on hyvin kahtia jakautunutta. Monet syyttävät yliopistoa poliittisessa ajojahdissa mukana olemisesta ja toiset taas siitä, ettei yliopisto tutki asioita riittävän nopeasti ja tarkasti ja että asioita yritettäisiin lakaista maton alle.

– Yliopiston roolin nouseminen merkittäväksi tässä, kun tutkittavana on yksittäinen pro gradu -työ, on hieman hämmentävää. Haluaisimme kuitenkin tehdä tutkimuksen rauhassa ja hyvällä tavalla, mutta nyt aika moiset paineet tulevat eri tahoilta.

Huhtasaaren pro gradusta tehtiin jo yksi esiselvitys, jonka mukaan plagiointia oli vain vähän.

– On todella ikävää, ettei tarkastuksessa löytynyt tätä uutta lähdettä. Tarkastus on salapoliisin työtä, jossa etsitään plagioinnin lähdettä ja se on erittäin vaikeaa, jos paperisiin lähteisiin ei ole viitattu.

Opinnäytetöiden tarkastaminen ei ole leväperäisempää kuin muuallakaan

Vaikka rehtori Keijo Hämäläinen ei ole aiemmin antanut haastattelua aiheesta, hän twiittasi aiheesta 9. ja 12. toukokuuta. Rehtori kommentoi prosessia sekä otti kantaa somekeskusteluun, jossa opiskelijoita syyllistettiin siitä, että plagiointi olisi maan tapa.

9. toukokuuta julkaistussa twiitissä Hämäläinen kirjoittaa seuraavasti: "Kannamme vastuumme. Jyväskylän yliopisto tutkii huolella Laura Huhtasaaren gradua. Tutustumme esille tuotuun uuteen aineistoon ja etenemme tutkimuseettisten ohjeistusten mukaisesti. Tarvittaessa uudella selvityksellä."

Puolestaan 12. toukokuuta julkaistussa twiitissä Hämäläinen kirjoittaa seuraavasti: "Ei yleistetä. On kohtuutonta kaikkia ennen digiaikaa gradunsa tehneitä kohtaan väittää, että plagiointi olisi maan tapa ennen sähköisiä tarkastusmenetelmiä. Koulutamme opiskelijoita Jyväskylän yliopistossa hyvään tutkimusetiikkaan ja luotamme heihin."

Hämäläisen mukaan on erittäin vaikea uskoa, että plagioimisen määrässä olisi tapahtunut muutosta mihinkään suuntaan.

– Opiskelijat tiedostavat kyllä, mikä on tutkimuseettisesti oikein. Toisaalta nykyinen sähköinen aika tarjoaa helpommin mahdollisuuden leikkaamisen ja liimaamiseen. Tahattomasti saattaa tulla viittauksia tai lainauksia, eikä yksittäisiin lauseisiin huomata viitata.

Rehtori toteaa, että tänä päivänä täytyy viittauskäytäntöjä opettaa hyvin tarkasti. Hän myös mainitsee, että opinnäytetöiden tarkastaminen ei ole Jyväskylän yliopistossa mitenkään leväperäisempää kuin missään toisessakaan yliopistossa.

– En usko, että yksittäinen tapaus heittää varjoa ohjausprosessin tai ohjeistuksen suuntaan.

Yliopistossa tullaan käymään läpi ohjauksen prosesseja ja tutkintaprosesseja sekä millä tavalla asioista tulee tiedottaa.