Kolmisenkymmentä vuotta politiikassa ja pitkä ura erilaisissa EU-tehtävissä on tehnyt Olli Rehnin kasvot tutuksi suomalaisille, mutta hänen persoonansa on jäänyt etäiseksi.

Kirkkain poliittinen kruunu jäi Rehniltä tietyllä tapaa saavuttamatta. Hän ei ole tyyliltään mikään kansan hurmaaja vaan enemmänkin asiassa pitäytyvä, hieman etäinen taustavaikuttaja. Liberaaliksi älyköksi kuvaillusta Rehnistä ei tullut koskaan koko kansan Ollia.

Mutta palataan poliittisiin saavutuksiin ja EU-uraan myöhemmin.

Mikkelissä vuonna 1962 syntyneen Rehnin yrittäjävanhemmilla oli kaupungissa autotarvikeliike, jonka takahuoneessa Rehn on kertonut viettäneensä lapsena paljon aikaa koulutehtävien parissa. Ensimmäinen työpaikkakin myyjänä löytyi vanhempien liikkeestä.

Rehn opiskeli Helsingin yliopistossa valtiotieteitä ja jatkoi myöhemmin opintojaan maineikkaassa brittiyliopisto Oxfordissa, jossa hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1996. Poliittisen taloustieteen väitöskirja käsitteli korporatismia ja kilpailukykyä Euroopan pienissä valtioissa.

Mikkelin Palloilijoiden edustusjoukkuessa muutaman kauden nuoruudessaan pelannut Rehn suhtautuu edelleen intohimolla jalkapalloon. Veri vetää vieläkin nurmikentille. Hän onkin vakiovieras Mikkelin Musiikkijuhlien ja SuomiAreenan yhteydessä järjestetyissä jalkapallo-otteluissa. Rehn toimi myös 1990-luvun puolivälissä pääsarjaa hallinnoivan Jalkapalloliiga ry:n puheenjohtajana.

Rehnistä Suomi saa yhteiskunnallisesta keskustelusta kiinnostuneen pääjohtajan. Hän on yksi Päämajasymposiumin perustajista. Tänä vuonna Mikkelissä kokoonnutaan 11. kerran keskustelemaan ajankohtaisista aiheista.

Rehn on ollut naimisissa Sitran kiertotalouden asiantuntijan Merja Rehnin kanssa vuodesta 1995 ja heillä on yksi tytär, Silva.

Puheenjohtajuus ja pääministeriys sivu suun

Olli Rehn on pyrkinyt keskustapuolueen johtoon kahdesti vuosina 1990 ja 2002. Hän toimi keskustanuorten puheenjohtajana 1980–luvulla, ja oli myös keskustan varapuheenjohtaja 1980–90-lukujen vaihteessa.

Jälkimmäisella kerralla Rehn hävisi puheenjohtajuuden Anneli Jäätteenmäelle. Varapuheenjohtajan pesti ei Rehnille enää kelvannut, mikä saattoi maksaa pääministerin paikan. Kun Jäättenmäki joutui eroamaan kesällä 2003, Matti Vanhanen nousi seuraajaksi.

Vaikka puolueen korkein paikka ei auennut, Rehn on toiminut kahden keskustalaisen pääministerin erityisavustajana – niin Esko Aho kuin Matti Vanhanen tukeutuivat hänen neuvoihinsa.

Rehn toimi keskustan kansanedustajana vuosina 1991–95 ja 2015–17. Häntä voi kutsua “toisen polven kansanedustajaksi”, koska myös äiti Vuokko Rehn oli keskustan kansanedustaja. Rehn valittiin eduskuntaan molemmilla kerroilla Helsingin vaalipiiristä. Hän istui myös Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1988–1994.

Rehn toimi Euroopan parlamentin jäsenenä heti Suomen EU-jäsenyyden jälkeen vuosina 1995–96 ja uudestaan 2014–15. Hän putosi europarlamentista ensimmäisissä vaaleissa 1996, mutta sai keskustan suurimman äänisaaliin vuoden 2014 eurovaaleissa.

Rehnin vahvasta tuesta vakoilusta epäillylle ystävälle Alpo Rusille nousi poliittinen kohu. Kolhun maineelleen saanut Rehn luopui ehdokkuudesta vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.

Näyttää siltä, että poliittisten takapakkien jälkeen Rehn on hakenut hengähdystaukoa akateemisesta maailmasta. Väitöskirjan kirjoittamisen lisäksi hän hoiti Eurooppa-tutkimuksen professuuria Helsingin yliopistossa vuosituhannen alussa. Rehn on julkaissut useita kirjoja ja artikkeleita.

10 vuotta EU-vallan ytimessä

Virkamiesura Euroopan unionissa sai vauhtia kun Olli Rehnin edeltäjä pääjohtajana, EU-komissaari Erkki Liikanen, nosti hänet kabinettipäällikökseen vuonna 1998.

Kun Liikanen siirtyi vuonna 2004 Suomen Pankin pääjohtajaksi, peri Rehn hänen paikkansa Romano Prodin johtamassa komissiossa. Hänen vastuullaan olivat EU:n teollisuus ja yritystoiminta.

Rehnin ura EU-komissaarina kesti kymmenen vuoden ajan. Rehn vastasi José Manuel Barroson johtamassa komissiossa vuodet 2004–2009 EU:n laajentumisasioista ja vuodet 2010–2014 talous- ja raha-asioista. Jälkimmäisen kauden hän toimi myös Euroopan komission varapuheenjohtajana.

Talous- ja raha-asioiden komissaarina Rehn joutui myrskyn silmään hoitaessaan eurokriisiä.

Rehn palasi kotimaan politiikkaan Brysselissä vietettyjen vuosien jälkeen ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, ja antoi vetoapua keskustalle vaikeassa Helsingin vaalipiirissä.

Kun salkkujaon aika koitti, Rehn sai Juha Sipilän hallituksessa mieluisan elinkeinoministerin paikan. Vain puolentoista vuoden ministeripestin jälkeen Rehn siirtyi Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi helmikuussa 2017.

Horisontissa häämötti jo yksi Suomen talouspoliittisista ykkösviroista, kun toinen mikkeliläinen, pääjohtaja Erkki Liikanen siirtyisi eläkkeelle runsaan vuoden päästä.

Lue myös: Olli Rehn nousemassa Suomen Pankin uudeksi pääjohtajaksi