Mitä Hjalliksella on vielä takataskussaan?
Kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimon ympärillä kuohuu. Torstaina hän ilmoitti eroavansa kokoomuksesta, ja perusteilla on uusi poliittinen liike.
Mihin suuntaan Harkimon tie vie ja mitä Hjalliksella vielä on takataskussaan? Lisätietoja saadaan TV1:n Ykkösaamussa kello 10.05. Ohjelma on katsottavissa suorana myös Areenassa.
Juha Sipilä pitää Lahdessa odotetun "Tulos tai ulos" -puheensa
Pääministeri on toistanut, että "ukko lähtee vaihtoon", jos keskustan puheenjohtajan työ ei tuota tulosta. Hallitus hipoo nyt työllisyys- ja taloustavoitteitaan, mutta toisaalta keskustan kannatus matelee. Poliittisessa katsauksessaan Sipilä linjaa, mitä aikoo seuraavaksi tehdä.
Kaksi nuorta avautuu syrjäytymisestä
Suomessa on lähes 66 000 syrjäytynyttä nuorta. 25-vuotias mies irtisanoutui työstään ja jäi kotiin pelaamaan, kun taas 23-vuotiasta naista kiusattiin vuosia. Lue, miksi he syrjäytyivät ja kuinka he selvisivät pahimman yli.
Pohjois-Korea keskeyttää ydinkokeet – Japani silti tyytymätön
Pohjois-Korea on päättänyt sulkea ydinaseiden testausalueen maan pohjoisosassa. Maan johtajan Kim Jong-unin mukaan testausalue suljetaan osoitukseksi siitä, että maa on sitoutunut lopettamaan ydinkokeet.
Japani suhtautuu epäillen Pohjois-Korean ilmoitukseen pysäyttää ydinkoeohjelmansa. Japanin mielestä Pohjois-Korea ei maininnut ilmoituksessaan "lyhyen kantaman ja keskikokoisten ballististen ohjusten hylkäämistä".
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Etelä-Korea suhtautuvat myönteisesti ilmoitukseen.
Britannian hermomyrkkyiskun pääepäillyt tunnistettu
Brittilehti Telegraphin tietojen mukaan poliisi ja tiedustelupalvelut uskovat tunnistaneensa Britanniassa tehdyn hermomyrkkyiskun pääepäillyt. Epäiltyjen uskotaan olevan nyt Venäjällä. Venäläinen ex-agentti Sergei Skripal ja hänen Julija-tyttärensä löydettiin maaliskuussa myrkytettyinä puistosta Salisburyssa. Iskusta on syytetty Venäjää. Venäjä on kiistänyt syytökset.
Luvassa sateita ja viileää
Sää viilenee ja muuttuu sateiseksi, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen. Päivällä sataa räntää tai vettä yhtenäisemmin maan itäosassa, muualla tulee paikoin vesikuuroja, Lapissa heikkoja lumikuuroja. Maan lounaisosassa pilvipeite voi rakoilla. Lämpötila on päivällä 2 ja 12 asteen välillä, Lapissa 2 ja 5 asteen välillä. Ajokeli on huono Etelä-Karjalassa. Ruohikkopalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen maakunnassa. Tuuli on kovaa eteläisillä ja lounaisilla merialueilla.
Lue lisää säätietoja täältä.