Tänään kokoomuksesta eroamisestaan ilmoittanut Harry "Hjallis" Harkimo on perustamassa Liike Nyt ry -nimistä yhdistystä, kertoo Ilta-Sanomat. Lehti kertoo kysyneensä asiaa Patentti- ja rekisterihallitukselta, joka sai uuden yhdistyksen perustamisilmoituksen eilen keskiviikkona.
IS:n mukaan yhdistyksen sääntöehdotukseen on merkitty, että ”yhdistyksen tarkoituksena on uudistaa politiikan toimintatapoja ja päätöksenteon prosesseja. Yhdistys toimii matalan kynnyksen alustana yhteiskunnalliselle keskustelulle. Tämä tarjoaa vaikuttamismahdollisuuden jokaiselle”.
Sääntöehdotuksen mukaan yhdistys toteuttaa tarkoitustaan muun muassa järjestämällä koulutuksia, tilaisuuksia ja tapahtumia ja tekemällä aloitteita eri viranomaisille. Yhdistys myös pyrkii tuomaan sosiaalisen median helppouden ja vuorovaikutuksen politiikkaan.
Ilta-Sanomien mukaan yhdistyksen yhteyshenkilöksi on merkitty samanniminen henkilö, jonka Ilta-Sanomat kertoi syyskuussa seurustelevan Tuomas Enbusken kanssa.
Helsingin Sanomat ja Iltalehti kertovat, että niiden tietojen mukaan Harkimon liikkeessä olisi myös mukana kolumnisti ja juontaja Tuomas Enbuske.
Lue myös
Orpo: Harkimo on tehnyt lähtöä jo pidemmän aikaa
Kokoomusjohto yllättyi Harkimon lähdöstä – Orpo: "Huonon ratkaisun teit, mutta hyvää matkaa ystäväni Hjallis"
Harkimo eroaa kokoomuksesta: "Olen keskustellut Orpon kanssa ehkä kaksi minuuttia vuoden aikana"– Yle seurasi hetki hetkeltä