Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo Ylen haastattelussa, että kansanedustaja Hjallis Harkimon viihtymättömyys kokoomuksessa on ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa. Harkimo ilmoitti tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa eroavansa kokoomuksesta.

Harkimon eronsa syyksi esittämät syytökset siitä, että ei ole saanut ääntään kuuluviin ja että puoluetta on johdettu autoritäärisesti Orpo torppaa. Hänen mukaansa kokoomuksessa tehdään päätökset yhdessä ja kansanedustajan näkökulmasta keskeisin päätöksentekopaikka on eduskuntaryhmä.

– Valitettavasti niihin kokouksiin edustaja Harkimo ei ole käytännössä viimeisen vuoden aikana osallistunut oikeastaan kertaakaan, sanoo Orpo.

Orpo sanoo myös, että Harkimolle on yritetty monta kertaa tarjota puolueessa tehtäviä, jotka olisivat motivoineet häntä, mutta hän ei ole ollut niistä kovin innostunut eikä tarttunut niihin.

Orpo pitää Harkimon eroa poikkeuksellisena liikkeenä eikä usko, että lähtijöitä tulisi lisää.

– Minulla on se käsitys, että kokoomuksen eduskuntaryhmä on muuten hyvinkin vahvasti sitoutunut yhdessä työskentelemiseen, Orpo toteaa.

Orpo myöntää, että kokoomuksessa on käyty sote-uudistuksen ympärillä kriittistä keskustelua, mutta sanoo pitävänsä sitä luonnollisena, koska kyse on todella suuresta uudistuksesta.

"Kokoomus on markkinaliberaali puolue"

Harkimon on nähty haluavan viedä kokoomusta markkinaliberaaliin suuntaan ja ennakoitu myös suunnittelevan markkinaliberaalin puolueen tai liikkeen perustamista. Orpo huomauttaa, että kokoomus on jo nykyisellään markkinaliberaali puolue.

– Mitä tulee kokoomuksen linjaan ja esille nousseeseen tarpeeseen markkinaliberaalin linjan voimistamiseen niin haluan todeta, että paras paikka edistää markkinoiden liberalisoitumista on kansallisen kokoomuksen riveissä eikä jossakin muussa liikkeessä, sanoo Orpo.

Hallituksen enemmistöä eduskunnassa Harkimon lähtö vähentää yhdellä kansanedustajalla, mutta Orpo ei usko sen horjuttavan hallitusta. Harkimon sote-kritiikinkin Orpo toivoo vielä lieventyvän.

– En ole kovin paljon sote-äänestyksissä Harkimon varaan sinänsä laskenutkaan, ja tietenkin toivon, että hänkin, kun on ryhtynyt aktiivisesti soteen perehtymään viimne aikoina, saattaa huomata, että malli on kuitenkin suhteellisen kelvollinen hyväksyttäväksi.

Mahdollista uutta puoluetta Orpo ei pidä suurena uhkana kokoomukselle esimerkiksi ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

– Me edustamme sen tyyppisiä arvoja, joilla on tilausta yhteiskunnassa ja silloin se on itsestämme kiinni eikä muiden tekemisistä miten me pärjätään, sanoo Orpo.

Lue lisää:

Harkimo eroaa kokoomuksesta: "Olen keskustellut Orpon kanssa ehkä kaksi minuuttia vuoden aikana"– Yle seurasi hetki hetkeltä

Kokoomusjohto yllättyi Harkimon lähdöstä – Orpo: "Huonon ratkaisun teit, mutta hyvää matkaa ystäväni Hjallis"

Ilta-Sanomat: Harkimo perustamassa Liike Nyt ry -nimistä yhdistystä

Kansanedustajat Harri Jaskari ja Tiina Elovaara eivät ole lähdössä Hjallis Harkimon kelkkaan

Unto Hämäläisen kolumni: Kokoomuksessa kysytään nyt "Kenen joukoissa seisot?"

Pelimies Harkimo innostuu riskinotosta, mutta ei siedä jahkailua