Oppositio pelkää, että hallitus on tekemässä työvoimapalveluista yksityisten firmojen bisnestä. Siihen sisältyy kansanedustajien mielestä monia riskejä esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien kannalta.
Eduskunta keskusteli tänään pitkään hallituspuolueitakin jakaneesta kasvupalvelulaista.
– Hallituksen oman esityksen mukaan työvoimapalvelujen ulkoistaminen ei yleensä näytä johtavan toivottuihin tehokkuushyötyihin, sanoi Li Andersson (vas.).
Hän ihmetteli monen muun lailla, miksi hallitus on hakenut oppia Australiasta, eikä muista Pohjoismaista.
Opposition huolen jakoi kokoomusedustaja Arto Satonen, jonka mielestä yksityisten yritysten kermankuorinta on aito riski niissä palveluissa, joissa kohderyhmänä ovat heikoiten työllistyvät.
– En halua nyt lähteä sitä arvostelemaan, mistä on oppia otettu, mutta on kyllä totta, että näissä Australian kokemuksissa vaikeimmin työllistyvien osalta tämä järjestelmä ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, Satonen myönsi.
Laki siirtää nykyiset ely-keskusten ja te-toimistojen tarjoamat työvoima- ja yrityspalvelut maakuntien vastuulle kasvupalveluiksi.
Uudellamaalla vastuu olisi pääkaupunkiseudun kuntien kuntayhtymällä. Palvelut voivat jatkossa olla markkinavetoisemmin tuotettuja.
Huoli on se, että yksityiset yritykset selviävät kyllä helposti työllistyvien työllistämisestä, mutta heikoimmin työllistyvien auttamiseen niillä ei ole riittävää osaamista.
– Tässä tulee mahdollisuus yksityisiin palveluihin, ei olla yksityistämässä, toppuutteli elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pelkoja.
Oppositio antaisi verotusoikeuden
Kasvupalveluihin ei ole tulossa korvamerkittyä rahaa, vaan maakunta itse päättää kohdentumisen.
Opposition mielestä vaarana on, että esimerkiksi kallis sosiaali- ja terveydenhuolto ahmaisee leijonanosan nykyisin työllisyyspalveluihin käytetyistä rahoista.
Tilanne olisi toinen, jos maakunnilla olisi verotusoikeus, jolla tilkitä kassaa.
Oppositio arvosteli hallitusta jälleen kerran valtavasta järjestelmän muutoksesta, joka aiotaan toteuttaa kertarysäyksellä ilman kunnon arviointia riskeistä.
Lue myös:
Yksityiset yritykset tulevat työvoimatoimistojen tilalle? Työttömien palveluita ajetaan kaikessa hiljaisuudessa kohti Australian mallia