Hallitus käynee keskustelua budjetin kehysneuvotteluissa myös paikallisen sopimisen laajennusmahdollisuuksista pienissä, järjestäytymättömissä yrityksissä. Mahdollisuus paikalliseen sopimiseen on säädösten perusteella rajoitetumpaa alle 20 työntekijän järjestäytymättömissä yrityksissä kuin yrityksissä, joissa on nimetty luottamusmies ja vakiintunut neuvottelujärjestelmä.

Keskustassa ja kokoomuksessa paikalliseen sopimiseen suhtaudutaan myönteisesti jo hallitusohjelman perusteella. Sinisten lähtökohta on, että hallitus seuraisi kilpailukykysopimuksessa sovittuja linjauksia.

Paikallisen sopimisen laajentamisesta on kirjaus työmarkkinakeskusjärjestöjen kilpailukykysopimuksessa. Kirjauksen mukaan muutokset paikalliseen sopimiseen valmistellaan yhdessä työntekijäkeskusjärjestöjen ja hallituksen kesken.

Työntekijäkeskusjärjestöistä ainakin SAK ja Akava ovat varoitelleet hallitusta laajentamasta paikallista sopimista ohi työehtosopimusten. SAK:n mukaan seuraukset työmarkkinarauhalle olisivat vakavat.

Usein yrityksissä, joissa on paikallisia sopimuksia työehdoista, luottamusmies toimii sopijapuolena työntekijöitä edustaen.

Suomen yrittäjät puolestaan vaatii, että hallitus muuttaa työaikalakia niin, että myös pienet, järjestäytymättömät yritykset voisivat halutessaan sopia esimerkiksi työajoista paikallisesti. Yrittäjien mukaan paikallinen sopiminen työajoista auttaisi yrityksiä työllistämään enemmän ihmisiä.

Lisäpäätöksiä odotetaan aktiivimalliin ja eriarvoisuuden vähentämiseen

Hallituksen lähivuosien taloussuunnitelmaa koskevasta neuvottelusta, niin sanotusta kehysriihestä odotetaan ratkaisuja erityisesti työttömien aktiivimallin korjaamiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen.

Aktiivimalliin pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on väläyttänyt kurssimahdollisuuksien laajentamista esimerkiksi ammattiliittojen kurssitarjontaan sekä verkkokursseihin. Lisäksi työvoimapalveluihin on tarkoitus ohjata lisää rahaa.

Eriarvoisuuden vähentämisessä hallitus miettii ainakin ylivelkaantuneiden ja asunnottomien tilanteen helpottamista.

Lue tästä lisää kehysriihen aiheista.

Yle näyttää verkkosivuillaan alkutunnelmat hallituksen kehysriihestä suorana noin klo 11.45 alkaen.

Juttua korjattu klo 12.00. Toisin kuin alkuperäisessä jutussa kerrottiin, sinisillä ei ole tarkoitus esittää paikallisen sopimisen laajentamista. Siniset haluaa pitää kiinni siitä, mitä kilpailukykysopimuksessa on työmarkkinajärjestöjen kesken linjattu.