Kun pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) kysyttiin Pääministerin haastattelutunnilla aktiivimallista, hän totesi, että työttömien näkökulmasta avoimien työpaikkojen määrä kasvaa jatkuvasti ja Suomessa löytyy yrityksiä, jotka ovat valmiita antamaan täyden koulutuksen, muun muassa Kainuussa.
– Tällä tavalla nöyrästi katsomalla, meille varmasti selviää myös työttömyyden rakenne. Muutaman vuoden kuluessa tullaan lähestymään rakenteellisen työttömyyden rajakohtaa.
Vapaaehtoistyötä Sipilä ei vielä luvannut aktiivitoimiin luettavaksi.
– MTK:n perustama työnvälitystoiminta oli mielestäni hyvä esimerkki siitä, mikä voi johtaa pidempään tai täysaikaiseen työsuhteeseen.
Sipilän mukaan liittojen järjestämistä koulutuksista ja omaehtoisen koulutuksen liittämisestä aktiivimallikriteereihin on keskusteltu.
– Myös netin välityksellähän voisi siis koulutusta hankkia ja työtön voisi opiskella kotoa käsin, Sipilä sanoi.
– Työllisyys kasvaa iloisesti koko maassa, nopeina toimina voidaan tehdä muuntokoulutuksia, joissa yritysten kanssa koulutetaan ihmisiä suoraan työhön.
Kilpailukykysopimuksen edut on Sipilän mukaan nyt saavutettu ja toimet ovat riittäviä valtion puolelta asetettuihin vaatimuksiin. Verot käsitellään vasta budjettiriihessä, hän totesi.
– Verokertymä oli yllättävänkin hyvä. Työttömyysmenot vähenevät ja verotulot kasvavat. Myös valtionyritysomaisuus on kasvanut merkittävästi tämän hallituskauden aikana ja sillä on edistetty muun muassa biotaloutta.
"Meillä on hyvin vähän suoria yritystukia"
Yritystukiasiassa Sipilä harmitteli, että varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk.) tekemästä hyvästä pohjatyöstä huolimatta sen eteenpäin viemiseksi ei yksimielisyyttä löytynyt.
– Jos otan esimerkiksi suurimman yritystukemme, joka on dieselpolttoainevero, niin jokainen meistä joka ajaa dieselillä, saa tätä tukea. Mukana on siis myös asioita, joita ei mielstäni yritystuiksi edes pitäisi lukea.
Yritystuet ovat Sipilän mukaan vaikea asia, koska niiden takana on myös mittava määrä työpaikkoja.
– On vaara, että jos muutamme yksipuolisesti Suomessa jotakin, kilpailukykymme heikkenee muihin maihin verrattuna. Suoria tukiahan on hyvin vähän.
Suurimpia yritystukia Suomessa saavat yritykset ovat UPM, Metsä Group ja Outokumpu.
Näidenkin yritysten tuet liittyvät Sipilän mukaan energiaverotukseen. Hän muistutti, että esimerkiksi metsäteollisuuden osalta saksalaisyritykset saavat Suomea enemmän tukia, ja että mainittuja suomaisyrityksiä toimii myös siellä.
– Silloin tullaan siihen kysymykseen, että halutaanko tehdä asiat Suomessa vai Saksassa.
Sipilä ei usko, että yritysveroasia asia etenee kehysriihessä.
– Kysymys on satojen miljoonien liikkeistä, enkä usko että löydämme siellä asiaan suurempaa viisautta, hän totesi.
"Hallitus ei lähde sotesta Helsingin kanssa kiistelemään"
Sote-asioista puhuttaessa Sipilä iloitsi siitä, että viimeinkin sotessa on löytynyt kokonaisuus joka on vietävissä läpi.
– Ei hallitus tästä asiasta Helsingin kanssa kiistele. Orpo on vakuuttanut, että kokoomuksen ryhmä pysyy kasassa ja tähänhän minuun täytyy luottaa, hän sanoi.
– Vapaavuori haluaa nyt kaataa uudistuksen, jota Suomessa on vähintäänkin 10 vuotta yritetty saada pystyyn. Hankkeen vastustajat tulevat nyt viimeisen kahden kuukauden aikana käyttämään mitä häikäilemättömimpiä keinoja, Sipilä uskoi.
Sipilän mukaan sote-esityksestä tullaan äänestämään eduskunnassa kesäkuussa ja sillä hyvä.
– Mikään uudistus ei ole kerralla valmis, mutta energia olisi nyt keskitettävä uudistuksen hyvään toimeenpanoon.
Asetelma Syyriassa on omituinen
Ulkomaan asioista pääministeri Sipilä totesi haastattelutunnin alussa, että Syyriasta on jälleen levinnyt kauhistuttavia kuvia. Hän toivoi, että tässä vaiheessa humanitaarinen apu ja muut avustustoimet menisivät perille.
– Äärimmäisen turhauttava tilanne ja kemiallisia aseita mahdollisesti taas käytetty, Sipilä toteaa.
– Syyriassahan presidentti al-Assadin tukena ovat Turkki ja Venäjä, joten asetelma on omituinen.
Sipilän mukaan jos osoittautuu, että isku on jälleen tehty kemiallisilla aseilla, Ranskan presidentti Macron on todennut, että Ranska on reagoimassa välittömästi.
– Maailmanpoliittinen tasapaino on muuttumassa, Venäjä ja Syyria ovat löytäneet toisensa. USA on ilmoittanut vetäytyvänsä alueelta, joten sitä kautta sinne tyhjiötä tulee, joka varmasti jollakin täyttyy.