Entisten kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä käyty laaja, julkinen keskustelu on johtamassa muutoksiin vielä ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Sopeutumiseläkkeiden käytössä esiintyneiden epäkohtien korjaustarvetta on vauhdittanut myös eduskunnan käsittelyssä oleva, sopeutumiseläkkeiden lakkauttamista vaativa kansalaisaloite.
Eduskuntaryhmät käsittelivät eduskunnan puhemiehen Paula Risikon (kok.) johdolla valmisteltuja korjausehdotuksia tänään.
Kyselytunnin jälkeen pidetyssä ryhmäjohtajien tapaamisessa varmistui, että kaikki eduskuntaryhmät ovat valmiita muuttamaan sopeutumiseläkkeitä.
– Järjestelmää täytyy muuttaa siten, että se vastaa paremmin kansalaisten yleistä oikeustajua, linjasi ryhmäjohtajien kokousta johtanut suurimman eduskuntaryhmän, keskustan ryhmäjohtaja Antti Kaikkonen.
Valmista tämän kevään aikana
Tavoitteena on, että muutosesitykset valmistuisivat tämän kevään aikana.
– Tämän työn valmistelu alkaa nyt ja katsotaan minkä verran aikaa se ottaa, mutta työ on nyt alkanut, Kaikkonen arvioi varovaisesti asian käsittelyn aikataulua.
Ylen tietojen mukaan käsittelyn pohjana on sopeutumiseläkkeiden lopettaminen ja siirtyminen kaikkien entisten ja nykyisten kansanedustajien osalta sopeutumisrahajärjestelmään.
– En vielä näihin yksityiskohtiin lähde ottamaan kantaa. Voi sanoa, että tässä on paljon avoimia kysymyksiä ja tämä on yllättävänkin monimutkainen kokonaisuus, Kaikkonen vastasi kysymykseen sopeutumiseläkkeiden lakkauttamisesta.
Kaikkosen mukaan käydyn keskustelun pohjalta voi kuitenkin ennakoida, että vanhaan sopeutumiseläkejärjestelmään tehdään kyllä muutoksia.
Lue myös:
Sopeutumiseläkettä saa 30 ex-kansanedustajaa: Näin “kultapossukerhon” etuja ollaan karsimassa