Satakunnan Kansa kertoo, että syyte liittyy Santalan luottamustehtävissä saamiin ansionmenetyskorvauksiin, joita pidetään perusteettomina. Lehden mukaan käräjäoikeus aloittaa jutun käsittelyn mahdollisesti vielä ennen kesää.
Asia aiheutti pari vuotta sitten Raumalla kunnallispoliittisen kohinan, jonka mainingeissa Santala erosi kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan paikalta ja perusti valtuustoon oman ryhmän.
Santala muutti vuosi sitten Raumalta Uuteenkaupunkiin, jossa hän johtaa kokoomuksen kunnallisjärjestöä.
Santala sanoo Ylelle, ettei ole toistaiseksi saanut syytteen nostamisesta mitään tietoa tai yhteydenottoa syyttäjältä.