Kulttuuriministeri Sampo Terho kertoo, ettei Tampereen Työväen Teatterin toimintaedellytyksiä olla heikentämässä.
Työryhmän valmisteleman kulttuurin valtionosuusuudistuksen myötä teatterin rahoitus olisi pudonnut nykyisestä noin kahdella miljoonalla eurolla. Työryhmä jätti esityksensä tammikuussa.
– Tarkemmat yksityiskohdat valtionrahoitusjärjestelmän uudistamisesta tuodaan julki myöhemmin. Sen voin kuitenkin vahvistaa asiasta huolestuneille jo nyt, etten suostu nitistämään Tampereen Työväen Teatteria, Sampo Terho sanoo.
– Olisi kohtuutonta, että TTT joutuisi uudistuksen maksumieheksi. Teatteri tekee laadukasta ja laaja-alaista ohjelmistoa sekä arvokasta opiskelijayhteistyötä. Minuun on oltu laajasti yhteydessä teatterin puolesta ja muistutettu muun muassa siitä, ettei kaikkia valtakunnallisesti merkittäviä taidelaitoksia tule keskittää Helsinkiin, Terho sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.
Teatterinjohtaja riemuissaan
TTT.n teatterinjohtaja Maarit Pyökäri kuuli uutisen Yleltä kesken Espanjan lomansa.
– Tämä on iloinen ja myönteinen asia. Tämä on aika iso lupaus. Terho on ministerinä ymmärtänyt asiat. Uskon, että TTT:n työntekijät viettävät nyt pääsiäistä ihan eri tunnelmissa, Pyökäri sanoo.
TTT:n hallituksen puheejohtajan Kai Hintsasen mukaan uutinen on loistava.
– Tämä on johdonmukaista siihen, mitä Terho sanoi vierailulla teatterissamme, vaikka ei silloin mitään lupauksia voinutkaan antaa, Hintsanen sanoo.
Hintsasen mukaan verbin nitistää sisältö pitää vielä arvioida, koska Terho ei puhunut euromääristä. Lupaus helpottaa kuitenkin jo.
– Meidän yllämme on heilunut raskas Damokleen miekka, Hintsanen sanoo.
Damokleen miekka kuvaa valtaa käyttävien turvattomuutta ja sitä, että valta voi nopeasti kadota.
Neuvottelut alkavat
Työryhmän esitys järkytti erityisesti Tampereella. Työryhmässä mukana ollut Työväenmuseo Werstaan tamperelainen museojohtaja Kalle Kallio jätti esitykseen eriävän mielipiteensä. Kallion mukaan leikkauksen seurauksena jopa 80 teatterialan työntekijää voi menettää työnsä.
– Tämän jälkeen Tamperetta tuskin tunnettaisiin maan teatteripääkaupunkina, Kallio sanoi eriävässä mielipiteessään.
Hallitus käy neuvotteluja uudistuksesta ensi viikolla. Hallitus keskustelee rahoituksesta viimeistään parin viikon päästä pidettävässä kehysriihessä.
Lue lisää:
Analyysi: Murhataan teatteri, jotta saadaan jotain uutta ja kivaa tilalle
Tampereella tyrmistyttiin: Työryhmä veisi Tampereen Työväen Teatterilta yli 2 miljoonaa rahoituksesta
Tampereen Työväen Teatterin väen viesti ministeri Terholle: "Miljoonaleikkaus olisi ihan katastrofi" pidettävässä kehysriihessä